Liikkumisen riemua

Pieni poika kiipeää sinnikkäästi pitkin leikkipuiston kiipeilyverkkoa kohti telineen ylätasannetta. Verkko heiluu ja askeleet on otettava varoen. Aikuinen on lähellä varmistamassa pikkukiipeilijän turvallisuutta, mutta antaa lapsen kiivetä omin avuin. Poika on sitkeä ja viimein pieni jalka nousee yli verkon yläpuun. Pian koko pikkumies pomppii kiipeilytelineen tasanteella. Hän katsoo aikuista riemuissaan: osasin ihan itse!

Lasten riemu uuden oppimisesta on aitoa. Lapset haluavat oppia, kokeilla ja harjoitella. Lapset ovat myös sitkeitä, he jaksavat kerta toisensa jälkeen kokeilla vaikkapa kiipeämistä sinne ylätasanteelle tai pyöräilyä ilman apupyöriä, kunnes se onnistuu. Toki uudet haasteet ovat toisille myös jännittäviä, joskus jopa hiukan pelottaviakin, ja lasten motoriset taidot kehittyvät yksilölliseen tahtiin.

Mitä minä, aikuinen, voin sitten tehdä tukeakseni lasta? Tärkeintä on yhteinen innostus, tahto olla mukana liikkumassa ja leikkimässä lapsen kanssa. Aikuisena voin olla rohkaisemassa ja antamassa mahdollisuuksia kokeilla erilaisia asioita. Jos lapsi on arka liikkumaan, on hyvä miettiä miten liikunnasta saisi innostavaa. Positiivinen palaute ja aikuisen kannustus kartuttavat huimasti pienen ihmisen itseluottamusta.

Kuinka tärkeää on myös malttaa olla läsnä! Leikkipuistossa kannattaa kännykkä jättää suosiolla taskun tai kassin pohjalle ja kiivetä lapsen kanssa laivaan leikkimään merirosvoa. Nurmikentän laidalle ei myöskään kannata jäädä istumaan, vaan lähteä mukaan potkimaan palloa pikku-ronaldojen kanssa. Jalkapalloa rakastava 10-vuotias poikani totesi minulle taannoin nauraen: ”Äiti, sä et kyllä ymmärrä mitään jalkapallosta!” Hän tarkoitti sillä paitsiosääntöjä ja peluuttamista, ehkä myös sitä että en tunne huippupelaajien nimiä tai joukkueita. Totesin siihen, että ei minun onneksi tarvitsekaan, pääasia kun on että olen mukana kentän laidalla silloin kun lapseni pelaa, kannusta-massa ja iloitsemassa yhdessä.

Liikkuminen on hyvin tärkeää niin lapsille kuin meille aikuisillekin. On tutkittu, että lapsuudessa

opitut elintavat ovat melko pysyviä, joten liikunnallinen elämäntapa kannattaa omaksua jo varhaislapsuudessa. Ei ole kuitenkaan olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa liikkua. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja yhteinen liikkumisen ilo!

Minna Vanhanen

Lapsi- ja perhetyön ohjaaja, MLL Tampereen osasto

Mummu sä osaat neulia

Tämän lauseen kuulin 5-vuotiaan tyttärenpoikani suusta tässä taannoin. Hänellä kun on tapana pureskella talvitakkinsa kaulusta ja kuinka ollakaan ahkeralla maistelulla se oli mennyt rikki.  Siinäpä mummu sitten hieman harmitteli, ettei ole oikein mukavaa kun vaatteet menevät rikki niitä pureskellessa. Hetken mietittyään pieni professori totesi hymyillen: ”Sä voit mummu viedä tän takin ja neulia kun sä osaat niin hyvin.”  Ihanaa positiivista kannustusta! Kannustus hymyilytti varsinkin sen vuoksi, että tämän reilun viidenkymmenen elinvuoteni aikana en koskaan ole ollut mikään käsitöiden ihmelapsi. Mutta koska toteamus tuli niin aidon ihailevasti, niin tottakai mummu otti haasteen vastaan. Haalari tuli palautettua korjattuna ja mummun jekkuna kynnelillä siveltynä. Voipi olla, että mummu siitä vielä kuulee kommenttia, kunhan sankari ehtii taas maistamaan haalarin kaulusta.

MLL Tampereen osaston toiminnassa ylisukupolvisuus on tärkeässä asemassa. Esimerkiksi päiväkerhoissa ja perhekahvilassa on kerhomummoja ja – vaareja. Kerho mummojen ja vaarien merkitys on lapsille suuri, sillä on paljon lapsia joilla omat isovanhemmat ovat kaukana ja heitä näkee harvemmin. Voi sitä riemua kun mummo/vaari tulee kerhoon mukaan. Lapsilla on aina paljon asioita kerrottavana ja on myös niin mukava saada mummo tai vaari mukaan leikkimään. Kerhomummojen ja vaarien myötä lapset kerhossakin oppivat kohtaamaan eri-ikäisiä ihmisiä.

Mummun ja vaarin tärkeyden olen huomannut myös omien lastenlasten kanssa. Tapaamme viikoittain, joskus useammankin kerran viikossa, mutta aina vastaanotto on yhtä riemullisen lämmin ja mummuna minulla on ihania etuoikeuksia, mitä vanhemmilla ei aina ole. Mummu saa tavallaan nauttia rusinat pullista. Mummu saa välillä lipsua säännöistä (sopivassa määrin), vähän hemmotella ja soveltaa omia mummulan sääntöjä. Useammankin kerran olen kuullut tyttäreltäni, että heillä on uhattu erimielisyyksien jälkeen muuttaa mummulaan. Toki täytyy myöntää, että mummulassakin joskus erimielisyyksiä tulee, niin silloin on vastaavasti uhattu, etten tule teille enää ikinä. No, onneksi nämä uhkaukset unohtuvat hetkessä.

Jos isovanhemmat ovat lapsille rikkaus, niin sitä ovat myös lapsenlapset isovanhemmille. On paljon asioita mitä mummuna voin opettaa lapsenlapsilleni. Mökillä retkeilemme metsässä ja tutkimme luonnon ihmeitä, laulamme yhdessä ja satuilemme ja teemme montaa muuta mukavaa juttua. Mutta myös lapsenlapset voivat opettaa mummua. Miten hypätään kuralätäkköön, miten talvella syöksytään lumihankeen jne. Ihan viimeksi mummulle on opetettu padilla pelaamista ja voi sitä lapsen riemua, kun mummu ei saanut palikoita hyppimään niin kuin kuului.

Lopuksi vielä oman isäni lause melkein kolmenkymmenen vuoden takaa, kun hänestä tuli ensimmäistä kertaa pappa. ”Omat lapset ovat kyllä rakkaita. Voisi sanoa että ne ovat hopeaa, mutta lapsenlapset ovat kultaa.”

Hyvää lähestyvää äitienpäivää kaikille äideille ja mummuille.

Tarja Rajala

Lapsi- ja perhetyön ohjaaja, MLL Tampereen osasto

Avoin varhaiskasvatus osana suomalaista lastenhoito- ja varhaiskasvatuskulttuuria

Suomalainen lastenhoito- ja varhaiskasvatuspolitiikka on erityinen. Meillä yhteiskunta tukee hyvin moninaisia lastenhoitomuotoja. Kunnallinen päivähoito on universaali palvelu, lasten kotihoidon tuella tuetaan informaaleja hoitoratkaisuja, kuten kotihoitoa ja yksityisen hoidon tukea on mahdollista saada, jos perhe ostaa lastenhoitopalvelunsa markkinoilta tai palkkaa yksityisen hoitajan.

Suomi edustaakin lastenhoito- ja varhaiskasvatuspolitiikkansa osalta eräänlaista hoivan sekataloutta: julkisen palvelutuotannon ohella myös kotihoito ja yksityiset palvelut ovat verovaroin tuettuja. Tämä lisäksi monet kunnat maksavat omia lastenhoidon lisäetuja. Lasten kotihoidon tuen kuntalisät ovat näistä ehkä tunnetuimpia: noin joka viides kunta maksaa kuntalaisilleen lasten kotihoidon lisäetuutta. Yksityisen hoidon kuntalisä on kunnallisista lisäeduista kuitenkin kaikkein yleisin: lähes puolet kunnista maksaa kyseistä tukea. Yksityistä palvelutuotantoa on alettu tukea myös palveluseteleillä. Vuonna 2016 palveluseteleitä maksoi joka viides kunta.

Lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen kysymykset sijoittuvat moninaisten tukien ja palvelujen kentälle. Myös perheiden arjessa tekemät ratkaisut ovat moninaisia. Vaikka kunnallinen päivähoito on työssäkäyvien perheiden keskeisin lastenhoitomuoto, lähes puolet alle kolmivuotiaista lapsista on meillä lasten kotihoidon tuen piirissä. Kotihoito on yllättävän yleistä myös yli kolmivuotiaiden lasten keskuudessa. Erityisesti tilanteissa, joissa perheen nuorimmasta lapsesta maksetaan lasten kotihoidon tukea, perheen muut alle kouluikäiset sisaruksista ovat pääsääntöisesti kotihoidossa. Tämän rinnalla yksityisten palvelujen käytöstä on tullut kasvava trendi.

Suomalainen lastenhoito- ja varhaiskasvatuspolitikka tunnistaa moninaisia hoiva- ja kasvatustarpeita. Järjestelmäämme myös kritisoidaan. Vahvistuvana kritiikkinä on ajatus siitä, että nykyisellään se ei tunnista lasten yhtäläistä oikeutta varhaiskasvatukseen. Karrikoidusti voi esittää, että meillä oikeus varhaiskasvatukseen on vain niillä lapsilla, jotka jo ovat palvelujen piirissä. Kotihoidossa olevilla lapsilla ei ole lakisääteistä oikeutta ammatillisesti ohjattuun oppimiseen.

Toki käytännössä monet kotihoidossa olevat lapset osallistuvat erilaiseen kerho- ja leikkitoimintaan. Avoin varhaiskasvatustoiminta onkin monesti hyvin merkityksellistä niin itse lapselle kuin perheiden hyvinvoinnille. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston järjestämät lasten päiväkerhot ja perhekahvilat ovat oiva esimerkki pedagogisesti monipuolisesta ja vanhemmuutta vahvistavasta avoimesta varhaiskasvatustoiminnasta. Toiminta on myös integroitu osaksi Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan kuntalaisilleen tarjoamaa avointa varhaiskasvatusta palvelusetelisopimuksen myötä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston tarjoama avoin kerhotoimita on onnistunut kokonaisuus. Se on osa kolmannen sektorin tekemää hyvinvointityötä, joka tukee vanhemmuutta, vahvistaa lasten oppimista ja tuottaa osallisuuden kokemuksia. Avoimella varhaiskasvatuksella voi siis olla paljon annettavaa kun pohdimme kotihoidossa olevien lasten varhaiskasvatustarpeita.

Avoimeen varhaiskasvatukseen ladataankin poliittisessa keskustelussa paljon toiveita. Jos kuitenkin haluamme, että avoin kerhotoiminta olisi väylä laajentaa kotihoidossa olevien lasten oikeutta varhaiskasvatukseen, meidän tulisi tietää tästä toiminnasta enemmän. Tällä hetkellä avoin varhaiskasvatus on hyvin kirjava kenttä. Toisinaan toimintaa järjestävät kunnat ja toisinaan kolmannen sektorin toimijat. Toisinaan toiminta on perheille maksutonta ja toisinaan ei. Emme myöskään tiedä, miten hyvin kerho- ja leikkitoiminta tavoittaa perheet tai miten hyvin toiminta on puolestaan perheiden saavutettavissa.

Avoin varhaiskasvatus on mitä suurimassa määrin asia, jota tulisi tutkia lisää. Meidän tulee myös aidosti pohtia, mikä on sen todellinen asema nykyisessä varhaiskasvatuspolitiikassa? Lisäksi on kysyttävä, miten avointa varhaiskasvatuskenttää tulisi kehittää, jos tavoittelemme lasten yhtäläistä oikeutta varhaiskasvatukseen? Samalla katse tulee suunnata avoimen varhaiskasvatustoiminnan lainsäädännöllisen pohjan vahvistamiseen.

Katja Repo

Tutkimusjohtaja, Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLA

 

” Kuka verhoa heiluttaa, jos ei kukaan ?”

 

Kokemusasiantuntijoita on varmasti ollut aina. Mutta vasta viime vuosina heitä on todella alettu kohtelemaan asiantuntijoina. Monet nuoret ja aikuiset ovat rohkeasti kertoneet kohtaamiskokemuksistaan työntekijöiden kanssa sekä  ajatuksista miten eri palveluissa asiakkaat voitaisiin huomioida paremmin. Toivon, että heille on syntynyt kokemus aidosta kuuntelusta. Sellaisesta, että joku on ottanut viestin tosissaan ja lähtenyt konkreettisesti  toimimaan muuttaakseen epäkohtia. Nämä elämän asiantuntijat ovat tulleet heiluttamaan työhuoneidemme suljettuja verhoja, lopettamaan liian paljon jargonia sisältävät seminaarit, keskittymään oikeasti siihen mikä on tärkeää. Toivon, että he ovat tulleet jäädäkseen.

Maaliskuu oli työntäyteinen kuukausi, mutta myös erittäin opettavainen. Sain olla mukana erilaisissa tapahtumissa, joissa oli mahdollisuus kuulla monenlaisia kokemukseen pohjautuvia puheenvuoroja liittyen vanhempien erotilanteisiin. Tässä muutamia ajatuksia pohdittavaksi meille jokaiselle.

” Tärkeintä olisi tulla kuulluksi siinä omassa lähipalvelussa päiväkodissa, neuvolassa. Uskaltaisi sanoa mitä oikeasti on tapahtunut ja apu tulisi sillai ihmiseltä ihmiselle.”

Tämän toiveen esitti äiti eroteemalla järjestetyssä asiakasfoorumissa. Paikalla oli kattava joukko palveluiden tuottajia ja suunnittelijoita. En tiedä, millaisia vastauksia odotimme, mutta toivottavasti kuulimme sen mitä omaa eroaan pohtivat vanhemmat meille ilmaisivat – kohtaamisella ja kuulluksi tulemisella on eniten merkitystä.

Paikalla olo illassa vahvisti omaa kokemusta siitä, että vanhemmat hakevat aktiivisesti apua erotilanteissa niin itselleen kuin lapsilleenkin, mutta on sattumanvaraista miten heidät kohdataan. Hyvin akuutinkin kriisin keskellä oleva vanhempi ei pysty hahmottamaan palveluverkkoa niin, että osaisi soittaa heti oikeaan paikkaan. Siksi on turvallista lähestyä tuttua perhekahvilan ohjaajaa, päiväkodin henkilökuntaa tai  vapaaehtoista perhekummia. Nämä lapsiperheiden arjen ammattilaiset ja vapaaehtoiset nauttivat perheiden valtavaa luottamusta. On selvä, että perustehtävä näissä työtehtävissä ei ole alkaa eroauttajaksi, mutta työntekijöiden osaamista vahvistamalla ja hyviä käytännön esimerkkejä jakamalla otamme varmasti askeleita parempaan suuntaan, niin kohtaamisessa kuin palveluohjauksen kehittämisessäkin.

” jälkeenpäin olen miettinyt miksei kukaan ulkopuolinen aikuinen opettaja, valmentaja tai joku sukulainen kysynyt miten minä jaksan tai selviän?

Tätä varmasti pohti toista sataa eroperheiden kanssa työskentelevää ammattilaista Tampereella järjestetyn Tapaamispaikkapäivän kokemusasiantuntijan puheenvuoron aikana. Nuori nainen sanoitti omaa lapsuuttaan riitaisten vanhempien välissä. Miten kukaan ei nähnyt reippaan ja tunnollisen tytön surua, miksi pienen tytön piti yksin selviytyä vanhempien mykkäkoulusta ja mustamaalaamisesta? Miksi vielä aikuisenakin pitää pohtia voiko vanhempia istuttaa omissa häissä samaan pöytään? Meillä aikuisilla pitää olla enemmän voimia ja rohkeutta kurkistaa erilaisten verhojen taakse. Niiden takana olevia lapsia ja nuoria ei saa ohittaa. Kuulumisten kysyminen ei maksa mitään. Tässä roolissa voi olla kuka tahansa aikuinen. Olemalla itse aloitteellinen, jakaa myös tärkeätä viestiä siitä, että avun pyytäminen on rohkeutta.

Kuka sitten voi tehdä ja mitä? Lapsiperheiden palveluita kehitetään parhaillaan jokaisessa maakunnassa. Valtakunnan tasolta tavoitteet ovat yhtenäiset; Palveluiden painopiste tulee olla varhaisemmassa vaiheessa. Eropalveluiden osalta se tarkoittaa mm. selkeämpää palvelukokonaisuutta, sitä että tieto olemassa olevista palveluista on helposti saavutettavissa ja perheen tilanteessa on aina joku vastuunkantaja. Sisällöllisesti vahvistetaan osaamista yhteistyö vanhemmuuden ja lasten tukemisen osalta, mahdollistetaan kaikille vanhemmille sovittelupalvelut sekä mahdollisuus tiedolliseen, tunnetason ja vertaistukeen. Työmuotoja pitää olla niin kasvokkain kohtaamisen kuin sähköisessä muodossakin. Tähän kehitystyöhön tarvitaan kaikkia; kokemusasiantuntijoita, ammattilaisia niin esimies kuin työntekijätasoltakin. Vuoropuhelun eri toimijoiden välillä on lisäännyttävä. Asiakkaan tehtävänä ei ole koordinoida omaa auttamistaan. Tarvitaan rohkeutta ja näkemystä siihen, että työ kehittyy asiakkaan, ei organisaation tarpeesta.

Lapset ja nuoret pitävät toiveikkuutta yllä. He eivät odota taikatemppuja, toiveet ovat yksinkertaisia ja vilpittömiä, meidän kaikkien aikuisten toteutettavissa olevia.  Lainaan erään viisaan nuoren sanoja ”Vanhempien kohtelias käytös toisilleen ja kiinnostus nuoreen auttaa selviytymään erosta.” Avataan siis verhot ja aletaan hommiin.

Marja Olli,  MLL Tampereen osasto, eropalvelut koordinaattori

marja.olli@mll-tre.fi

 

 

Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon

Toimiminen MLL:n Tampereen osaston hallituksessa on ollut minulle erittäin palkitsevaa vuosien ajan. On hienoa nähdä kuinka Kaijan johdolla organisaatio ja vapaaehtoiset toimivat aivan uskomattoman tuloksellisella tavalla. Olen sekä kiitollinen että nöyrä, kun minulle uskottiin puheenjohtajan kuvitteellinen nuija tämän vuoden alusta. Uskon, että toiminta niin työntekijöinä, hallituksen jäseneninä kuin vapaaehtoisinakin antaa meille kaikille paljon. Mutta muistammeko mainita siitä muille?

MLL:n arvot
-lapsen ja lapsuuden arvostus
-yhteisvastuu
-inhimillisyys
-ja yhdenvertaisuus
ovat asioita, joita on helppo kunnioittaa. Muistammeko kertoa niistä muille ihmisille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Jokainen meistä kuuluu monenlaisiin virallisiin ja epävirallisiin yhteisöihin. Voisimme toimia markkinointivoimana jokainen omien yhteyksiemme kanssa.

MLL on avoin järjestö, jonka jäseneksi kaikki ovat tervetulleita. Jäsenet tuovat vaikuttavuutta, tuloja ja mahdollisuuksia laajentaa ja kehittää toimintaa. Jäsenhankinnan tulisi olla meidänkin osastollamme aktiivista perustoimintaa. Käsi sydämelle menee myös itselläni – milloin pyysin viimeksi ystävääni, tuttavaani tai toiminnassa kohtaamaani henkilöä liittymään MLL:n jäseneksi. Entä sinä?

Toimintaan osallistuu paljon vanhempia ja lapsia, jotka eivät vielä ole jäseniä. Me kaikki tapaamme aktiivisia ja ajattelevia ihmisiä, jotka eivät vielä ole jäseniä. Lähdetään yhdessä markkinoimaan toimintaamme.

Miksi jäseneksi kannattaa liittyä?
– Haluamme edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia.
– Tampereella tarvitaan lapsiperheiden puolestapuhujia ja voimien yhdistäjää.
– Ilman jäseniä toimintaamme on hankalaa kehittää.
– Tarjoamme erilaisia jäsenetuja.
– Ennenkaikkea toiminnasta saa myös itselleen hyvän mielen – kun annat, myös saat.
Jäsenhankinta-aineistoa on saatavilla Laivapuistosta.
– Liity jäseneksi –esite on A6-kokoinen esite, jossa jäseneksiliittymiskuponki. Postimaksu on valmiiksi maksettu
– Liity jäseneksi –flyerit ohjaavat liittymään jäseneksi verkossa.
Jokainen meistä voi ottaa pienen kasan molempia laukkuihimme/povitaskuihimme ja antaa niitä kohtaamillemme ihmisille hymyn kera. Usko, että oma hyvä kokemuksemme kantaa ja moni ystävämme lähtee mukaan hyvään työhön. Itse lupaan olla tänä vuonna tosi aktiivinen ja asetan tavoitteeksi ainakin kymmenen uutta jäsentä.

Entä sinä – tule mukaan!
Jaana Kaartinen
MLL Tampereen osaston puheenjohtaja

Läsnäolon lahja

Teen töitä yrittäjänä mainos- ja viestintätoimisto Villivisiossa. Perheeseeni kuuluu kaksi lasta, 3-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika. Vaimoni on samassa ihmisessä elämäni rakkaus ja yhtiökumppanini. Aika ajoin kuulemme kysymyksen, että kuinka me hoidamme arjen ja työn yhdistämisen lasten kannalta. Mistä löytää aika lapsille ja perheelle?

Tähän on helppo vastata, sillä olen tehnyt itselleni lupauksen läsnäolon lahjasta lapsilleni – ja koko perheelle.

Tärkein asia on pitää huolta siitä, että päivän aikana työt hoidetaan sillä intensiteetillä ja ajatuksella, että kotona lasten hereillä ollessa kenenkään ei tarvitse puhua työpuheluita, lukea maileja tai suunnitella presentaatioita. Tai olla täysin omissa ajatuksissaan – paikalla, mutta eri planeetalla. Kotona lapset ansaitsevat enemmän: leikin, kuuntelevat korvat ja hassuttelijan.

On aidosti hyvä tunne, kun haemme vaimoni kanssa useimmiten lapset yhdessä tarhasta, ja kummankin kaulaan kapsahtaa jotain hyvin arvokasta. Saamme kuulla innokkaista – ja joskus vähemmän innokkaista – suista, kuinka päivä oli mennyt ja kuinka monta kalapuikkoa tai keittolautasta meni tänään. Itseäni harmittaisi todella paljon, jos hukkaisin nämä pienet hetket. Ja ne olisi helppo välttää, jos näin antaisi asioiden tapahtua.

Kun lapset ovat unten mailla, on tilanne luonnollisesti eri. Jos tilanne vaatii, niin silloin töitä tehdään – kelloon katsomatta. Tulipalot minun pitää pystyä sammuttamaan 9–17 välisenä aikana ja edistämään asioita tarkoituksen mukaisesti.  Suuri kiitos kuuluu myös erinomaisille yhtiökumppaneille ja mahtavalle jengille töissä – vastuunkantoa parhaimmillaan.

Itselleni yrittäjyys ei ole hyväksyttävä tekosyy perheen ja läsnäolon laiminlyönnille. Tarinat vuosien ajan kestävistä ja säännöllisistä 15 tunnin työpäivistä sekä arjesta ilman omaa aikaa ja harrastuksia saavat minut ihmettelemään kyseisten henkilöiden arjen hallinnoimisen, resursoinnin ja delegoinnin kykyä. Sankariksi sillä ei pääse, ja jaetut mitalitkin ovat harvassa.

Turha jeesustella, olen nimittäin itsekin muutaman kerran miettinyt, että olisipa jokin presentaatio tai tarjous ollut mukavampi tehdä toimistolla 17–21 kuin samana iltana 21–01, mutta minun on huomattavasti helpompi ottaa itseltäni kuin perheeltäni.

Uskon esimerkin voimaan ja hyviin muistoihin. Haluan lasteni muistavan kotiarjenkin mukavan yhdessäolon kautta, en läppärin takana murisevan – tai kokonaan poissa olevan – isähahmon.

Mikä sai minut tekemään tämän lupauksen? Molemmat lapsemme ovat neljä vuotta kestäneiden hedelmällisyyshoitojen, lääketieteen kehittymisen ja lääkäreiden omistautumisen mahdollistamia ihmeitä.  Se oli joku itkun ja pettymyksen täyttämä yö, kun tämän lupauksen ääneen vannoin.

”Jos meidän kotiin koskaan lapsi syntyy, niin lupaan olla niin hyvä isä kuin ikinä osaan ja pystyn.”

Tästä me yritämme pitää kiinni meidän kotona. Lapset ovat pieniä vain niin lyhyen hetken.

Olli Lehtisalo

MLL Tampereen osasto

 

Muutosta elämään – tavarapaljous kuriin ja mielenkomerot puhtaaksi

Elämme tavarapaljouden keskellä.  Tavaroita kertyy fyysisesti kaappeihin, varastoihin, kellarikomeroihin ja ullakoille. Samalla tavarat myös täyttävät psyykkisiä mielenkomeroita. Muistammeko edes, mitä omistamme? Tarvitsemmeko kaiken sen tavaramäärän vai voisimmeko luopua jostakin ja tulla toimeen vähemmillä esineillä ja tavaroilla? Näin keväällä auringon valon lisääntyessä meille tulee tarve siivota ja järjestellä, sillä valo paljastaa armottomasti talven aikana nurkkiin kertyneet pölypallerot. Kodin tavarat ja esineet sitovat ja vievät psyykkistä energiaa, jonka voisi käyttää muuhun tarkoitukseen.  Kun fyysisesti puhdistamme ja siivoamme ylimääräisiä tavaroita, raivaamme myös mielenkomeroita. Joten olisiko aika luopua jostakin ja samalla puhdistaa ja tuulettaa myös mielenkomeroita?

Tavaroihin ja esineisiin syntynyt tunneside estää meitä luopumasta tavaroista ja menemästä elämässä eteenpäin. Tunneside voi olla jo lapsuudessa opittu tapa. Isovanhemmat ja vanhemmat ovat voineet elää köyhyydessä, jolloin tavaroihin kohdistuva arvostus ja arvo voidaan kokea mittaamattomana. Tämä pula-ajalta peräisin oleva asenne tiedostamattomasti välittyy sukupolville, jotka elävät runsauden ja yltäkylläisyyden maailmassa.  Esineen tai tavaran saamiseen liittyvä tunnevaltainen tilanne; muisto siitä henkilöstä, tilanteesta ja elämänvaiheesta linkittyvät esineeseen ja luovat helposti tunnesiteen tavaraan. Tavaroita raivatessa kannattaakin pohtia, millaisiin esineisiin on kiintynyt ja miksi. Saatat ehkä säilyttää esineitä, joihin liittyy nuoruuden unelmia. Tällöin esineestä luopuminen voi merkitä luopumista vanhoista unelmista. Joitakin esineitä säilytämme velvollisuudentunteesta tai niihin voi liittyä häpeää. Tarpeettomaksi tulleista esineistä voi olla vaikea luopua, jos niihin on sijoittanut ja satsannut paljon rahaa ja energiaa. Joten tunnesiteiden katkaiseminen ja irrottaminen yksitellen auttavat karistamaan taakkoja, joita et enää halua kantaa. Tällöin elämääsi tulee tilaa uusille unelmille ja seikkailuille. Vaikka hävittäisit menneisyyden tavaroita, niin muistot niistä eivät katoa sydämestäsi.

Tavaroiden vieminen ja kerääminen varastoon on mielenkomeroiden täyttämistä ja päätöksenteon lykkäämistä – sitku ja mutku-elämää (poikkeuksena kausitavarat ja lyhytaikainen varastointi esim. lapsiperheissä), sillä vuosikymmenien varastointi ei tee esineistä antiikkia, vaan tavaroista tulee vanhoja. Kuten Mira Ahjoniemi (2017) toteaa: ”Keräily on vaarallinen harrastus. Se voi vallata kotisi ja mielesi.” Joten eiköhän olisi aika luopua jostakin ja antaa kevätauringon paljastaa ja siivota mielenkomeroiden pimeille hyllyille kertyneet tunnemöykyt.

Asta Ihamäki, KM