Elämää eron jälkeen

Parisuhteen kriiseissä lapsiperheiden vanhemmat miettivät usein pitäisikö jatkaa yhdessä lasten takia vai pitäisikö erota huonon parisuhteen vuoksi. Kysymykseen ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta. Ei voida väittää, että lasten takia on aina parempi jatkaa liittoa tai että lasten kannalta katsottuna vanhempien on aina parasta erota, kun he voivat huonosti parisuhteessa. Jokaisen perheen tilanne on omanlaisensa ja jokainen lapsi on yksilö perheen tilanteeseen reagoidessaan.

Eroon päätyviä vanhempia huolestuttavat usein eron vaikutukset lapsiin. Vanhempien ero voi herättää lapsissa huolta, hämmennystä, epätietoisuutta ja syyllisyyttäkin. Erotilanne voi myös tuoda lasten elämään helpotusta vanhempien riitelyn loppuessa ja perheen tilanteen selkeytyessä ja rauhoittuessa. On tärkeätä, että vanhemmat ymmärtävät myös lasten käyvän läpi oman eroprosessinsa, kun he joutuvat luopumaan yhteisen perhe-elämän lisäksi mahdollisesti muistakin itselleen tärkeistä asioista.

Parhaiten vanhemmat voivat auttaa lapsiaan erossa eteenpäin kohtelemalla toinen toisiaan asiallisesti ja sopimalla yhdessä lapsiin liittyvistä asioista. Parisuhteen aikaiset riidan aiheet on kyettävä jättämään vanhemmuussuhteen ulkopuolelle. Vaikka parisuhteen päättyminen koettaisiin epäonnistumisena, yhteistyövanhemmuuden rakentamisessa on silti mahdollista onnistua. Näin lapsilla säilyy oikeus rakastaa kumpaakin vanhempaansa eikä heidän tarvitse valita vanhempiensa välillä eikä heidän myöskään tarvitse jännittää vanhempiensa kohtaamisia.

Vanhemmat voivat olla huolissaan siitä, etteivät lapset reagoi juuri millään tavalla erotilanteeseen eivätkä kerro ajatuksistaan. Vanhempien oma esimerkki erotilanteesta puhumisesta voi helpottaa ja kannustaa lapsiakin kertomaan omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Pienet lapset voivat purkaa tunteitaan leikin kautta tai esimerkiksi perhepiirroksia piirtämällä. Tilanne, jossa vanhempien erosta on kerrottu lapsille, on voinut olla lapsille niin pakahduttava, etteivät he juuri muista tilanteessa puhuttuja asioita. Lapsilla on aina oikeus saada jokin selitys vanhempiensa erolle ja vanhempien voi olla hyvä yhdessä palata asiaan myöhemmin uudelleen. Samoin kuin on tärkeätä kertoa lapsille useampaankin kertaan, ettei ero johtunut heistä.

Vanhemmille eron läpikäyminen vaihe vaiheelta kaikkine tunteineen ja myös oman osuutensa kipeäkin tunnistaminen eroon päätymisessä on tärkeätä. Ajan antaminen asioiden ja tunteiden läpikäymiselle on suurta viisautta.

Eron jälkeen toinen tai molemmat vanhemmat saattavat kuitenkin piankin löytää uuden kumppanin. Erityisesti tässä tilanteessa vanhempien on tärkeätä muistaa, että lasten eroprosessi on omanlaisensa ja täysin erilainen kuin esimerkiksi vanhemman, joka oli saattanut pohtia eroa jo vuosia. Käytännössä lasten eroprosessin voi huomioida ja kunnioittaa sitä esimerkiksi niin, ettei heidän elämäänsä tuoda uusia ihmisiä liian aikaisin. Ei, vaikka uuden kumppanin esitteleminen lapsille tuntuisi kovin tärkeältä asialta. Asia on siinä hetkessä tärkeä ihastuneelle ja rakastuneelle vanhemmalle, mutta ei lapselle. Lapsi vasta totuttelee vanhempiensa eron jälkeiseen, uudenlaiseen elämään eikä kaipaa siihen uusia ihmisiä.

Elämä eron jälkeen voi olla hyvin monennäköistä niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Eron käsittelyyn suostuminen ja kipeidenkin tunteiden hyväksyminen ja läpikäyminen vievät hyvän tulevaisuuden suuntaan. Eronsa kipuillut ja käsitellyt vanhempi on vahva vanhempi lapsilleen.

Anne Haring
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston Eron ensiapupisteen perhetyön koordinaattori

Ystävyys lisää hyvinvointia

Kotoutuminen on moniulotteinen prosessi, joka pitää sisällään muun muassa kielen oppimisen ja työelämään sijoittumisen, mutta yhtä lailla myös sosiaalisten suhteiden rakentumisen. Itse asiassa monipuoliset ihmissuhteet ja vuorovaikutus kantaväestön kanssa vaikuttavat suotuisasti muihin kotoutumisen osa-alueisiin. Positiivinen vuorovaikutus ja kohdatuksi tuleminen parantaa kielitaitoa, lisää itseluottamusta sosiaalisissa tilanteissa ja parhaimmillaan vahvistaa osallisuuden tunnetta. Kun osallisuuden ja yhdenvertaisuuden tunteet lisääntyvät, kotoutuja alkaa tuntea yhteenkuuluvuutta muiden samaan yhteiskuntaan kuuluvien kanssa. Tämän vuoksi MLL Tampereen osasto tekee myös kotouttavaa työtä.

Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toimintaa on koordinoitu Tampereen alueella vuodesta 2012 lähtien. Ystävätoiminnan avulla yhdistetään maahan muuttaneita naisia ja suomalaisia vapaaehtoisia naisia ystäväpareiksi. Toiminta on ystäväparien itsensä näköistä ja ystävysten ehdoilla tapahtuvaa, mutta yhteistä tekemistäkin järjestetään. Lisäksi ystäväpareja tuetaan eri tavoin, esimerkiksi kuulumispuheluita soittamalla.

Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnan kautta saatu ystävä on monelle maahan muuttaneelle naiselle ensimmäinen syvempi ihmissuhde suomalaisen kanssa. Se on keino tutustua kaupunkiin, kurkistaa suomalaisen naisen elämään ja äitiyteen sekä jakaa ja vertailla ajatuksia toisen naisen, vertaisen kanssa. Samalla suomea puhuvat vapaaehtoiset saavat tutustua ystävän arkeen ja kulttuuriin.

Ystävätoiminta johtaa parhaimmillaan aidon ystävyyden syntymiseen, maahan muuttaneen naisen kohisten kasvavaan itseluottamukseen ja kielitaitoon sekä molempien osapuolten maailmankatsomuksen avartumiseen. Työntekijän sydäntä lämmittää eniten se, kun alkutapaamisessa hiljaisena pysytellyt nainen puhua pälpättää rohkeasti ensimmäisen kuulumispuhelun aikana, tai kun hänen silmänsä loistavat ystävästä puhuttaessa. Nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi tuleminen saa ihmeitä aikaan, ja se on tällaisen yksilötason kotouttavan työn suola.

Elli Nieminen
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston monikulttuurisen ystävä- ja perhetyön koordinaattori

Lisälukemista esimerkiksi: https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/mita-kotoutuminen

Saat hyvää tekemällä hyvää

Millaista vapaaehtoistyötä sinä olet tehnyt? Ehkä olet leiponut mokkapaloja lasten jalkapallojoukkueen kisoihin tai toiminut ikäihmisen ulkoilukaverina. Tai oletko ollut myymässä pääsylippuja harrastajateatterin näytöksiin tai päivystänyt kuuntelevassa puhelimessa?

Et todella ole yksin! Suomalaisista 40 prosenttia tekee vapaaehtoistyötä. Hyvän tekeminen aiheuttaa hyvää myös tekijälleen, ja sen on moni huomannut.

Meillä MLL Tampereen osastossa kaikki vapaaehtoistehtävät liittyvät tavalla tai toisella lapsiperheisiin, mutta silti tehtäviä on joka lähtöön.

Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminnan vapaaehtoiset eivät aina edes muista tekevänsä vapaaehtoistyötä. Hehän vain tapaavat ystäväänsä, juttelevat ja käyvät yhdessä vaikka leikkipuistossa! Silti merkitys maahanmuuttajaäidin kotoutumiseen ja suomen kielen oppimiseen on suuri.

Koulumummot ja -vaarit ovat mukana alakoulun arjessa. Opettaja ei ehdi aina kaikkialle, mutta koulumummo tai -vaari voi istahtaa alas, auttaa tehtävien tai liikuntavarusteiden kanssa. Oman luokan lapset tulevat viikko viikolta tutummaksi, ja vapaaehtoisen tehtävässä saa olla mukana kohtaamassa lapsia heidän arjessaan.

Lasten päiväkerhoissa kerhomummot ja -vaarit pääsevät leikin pyörteisiin rakentamaan junaratoja ja leikkimään kotileikkejä. Vapaaehtoinen on lähellä seuraamassa pienten lasten nopeaa kasvua ja kehitystä sekä vahvistamassa sukupolvien ketjua.

Eron ensiapupisteen vapaaehtoiset mahdollistavat perhetapaamiset, joissa vanhempi ja lapsi voivat viettää aikaa eron jälkeenkin yhdessä kodinomaisessa paikassa.

Vapaaehtoistyön merkitys toiminnassamme on suuri. Toisissa tehtävissä vapaaehtoinen toimii työntekijämme rinnalla toimintaa rikastaen. Esimerkiksi lasten päiväkerhoissa vastuu on aina kerhon ohjaajalla, mutta kerhomummo tai -vaari tuo kerhoon ylisukupolvisuutta, jota ohjaaja ei voisi mitenkään tuoda. Toisissa tehtävissä vapaaehtoisen panos on välttämätön, jotta koko toimintaa voidaan toteuttaa. Työntekijämme eivät ehtisi olla läsnä esimerkiksi kaikissa perhetapaamisissa.

Jokaiseen tehtävään tarjoamme perehdytyksen ja tuen. Kylmiltään ei ole tarkoitus hypätä vapaaehtoistyöhön, ja jos matkan varrella tulee kysymyksiä, työntekijämme ovat aina kuulolla. Myös mahdollisuus jakaa ajatuksia toisten vapaaehtoisten kanssa tukee tehtävässä viihtymistä.

Uskallan kehaista, että vapaaehtoistyön tuki todella toimii meillä. Sen verran pitkään on moni vapaaehtoisemme tehtävässään toiminut. Keskeisintä on tietysti se, että juuri itselle mieluisa ja palkitseva vapaaehtoistehtävä on löytynyt. Silloin vapaaehtoistyö antaa tekijälleen valtavan paljon.

Eeva Laine
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston toiminnanjohtaja

Kohtaamisia vauvakerhossa

Katson ulos toimiston ikkunasta – vettä sataa. Viimeistään nyt pitkän kevään ja kesän jälkeen on uskottava, että syksy on tulossa. MLL Tampereen osastolla on lämmin tunnelma. Odotan vauvakerholaisia saapuviksi. Tänään maalaamme soseilla.

Kellon lähestyessä h-hetkeä saapuvat äidit ja isät vauvojensa kanssa. Kävijät ovat suurimmaksi osaksi tuttuja, mutta aina joukossa on joku uusikin. Kuinka tärkeää onkaan, että hän on löytänyt tänään paikalle.

Sali täyttyy vauvojen jutteluista ja vanhempien kuulumisten vaihtamisesta. Koronan lisäksi digitalisaatio on vienyt sijaa fyysisiltä kohtaamisilta. Mikä riemu syntyykään, kun vauvat kohtaavat toisiaan ja muodostavat yhteisiä hetkiä lelujen ja leikkien välityksellä. Vauvan nauru menee itselläkin syvälle sieluun. Hymyilen mukana.

Yhteisen alkuhetken ja lorutteluiden jälkeen siirrymme sosemaalauksen pariin. Vauvat saavat tutkia soseita vanhempiensa avustuksella. Välillä sormet menevät suuhun paperin sijaan, mutta se ei haittaa. Vauvojen ihmetys on vaihtunut onnistumiseen ja iloon. Pienet asiat ovat usein niitä tärkeimpiä. Maalauksista tulee hienoja – aivan tekijöidensä näköisiä.

Yhdessäolon merkitys näkyy. Vanhemmuuteen ja arjessa jaksamiseen vaikuttaa moni asia. On merkityksellistä, että vanhemmilla on kohtaamispaikkoja muiden samassa tilanteessa olevien aikuisten kanssa. Asioiden kanssa yksin jääminen voi olla raskasta ja kuormittaa lapsiperhearkea tarpeettomasti. Asioista ääneen puhuminen ja hyväksyvä läsnäolo ovat voimavaroja, joita jokainen meistä tarvitsee.

Ja se voimaantuminen mitä aito kohtaaminen parhaimmillaan tuottaa. Voimme olla varmoja, että se ei mene hukkaan. Välillä tarvitsemme tukea tai kuuntelijaa. Toisella kertaa saamme olla itse siinä roolissa. Elämä on täynnä hetkiä.

Avoin, kutsuva ja lämmin kohtaamispaikka. Sellainen on Laivapuiston vauvakerho.

 

Eerika Lehtinen
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston viestintäassistentti

Back to School!

Postilaatikkoon on ilmestynyt mainoslehti: syksy on lähellä. Mainoslehden etusivulla komeilee värikkäitä reppuja sekä penaaleja, kyniä ja vihkoja. Muistan, kuinka osana koulu- ja opiskelutaivalta syksyisin suunnattiin paikallisiin kirjakauppoihin tai marketteihin päivittämään puuttuvat tarvikkeet. Tuohon hetkeen tiivistyi monesti paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia. Vihkovarastojen päivittäminen pakotti todellisuuteen loman loppumisesta, mutta toisaalta koulun ja opintojen parissa odotti taas monta mukavaa ja mielenkiintoista asiaa. Haikeus ja innostus mahtuivat samaan hetkeen, käsikädessä. Kumpaakaan ei ollut syytä hätistellä.

Innostuksen takana vaikuttaa usein montakin seikkaa. Yksi merkittävä asia ovat muut ihmiset. Palaanko luokkaan, jossa minua odottavat iloiset ystävät? Koenko oloni mukavaksi tai saanko olla sellainen kuin olen, tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri tällaisena? Tähän asiaan meistä jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa. Jokainen meistä on luomassa yhteistä ilmapiiriä. Tekojen kautta voimme rakentaa siitä myönteistä sekä sellaista, jossa jokaisella on mahdollisuus viihtyä.

Tänä syksynä toivoisinkin, että jokainen meistä kiinnittäisi huomiota siihen, miten kohtaamme toiset. Kevään tutor -koulutuksissa pohdimme opiskelijoiden kanssa sitä, millainen on helposti lähestyttävä tutor. Vastauksissa nousi esiin paljon sellaisia asioita, jotka mielestäni liittyvät jokaiseen koulun käytävällä tapahtuvaan kohtaamiseen, ei vain tutorin ja uuden aloittavan opiskelijan väliseen toimintaan. Hymy, kuulumisten kyseleminen spontaanisti, auttaminen sekä toisten huomioiminen ovat asioita, joita voimme kohdistaa toinen toiseemme vuoden jokaisena päivänä. Tällaiset pienet, arkisetkin asiat voivat suuresti vaikuttaa siihen, millaista ilmapiiriä luomme. Yksittäisellä hymyllä voi olla suuren suuri merkitys toiselle juuri sillä hetkellä.

Jätänkin sinulle kotitehtävän. Millaisia konkreettisia tekoja sinä voisit tehdä sen eteen, että jokainen saisi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään? Miten sinä voisit toiminnallasi rakentaa myönteistä ja innostavaa ilmapiiriä? Mietittyäsi, voit kokeilla siirtää listasi asiat käytäntöön.

Itselläni tuli vastaan lausahdus, jonka päätin ottaa omaksi ohjenuorakseni: ”Käytä sanoja, jotka vahvistavat”.

Mukavaa koulujen, opintojen sekä töiden aloitusta jokaiselle!

Outi Ritari-Alho
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston nuorisotyön koordinaattori

Tärkein pysyy – ihmiset

Miten kohdata ihmisiä, kun ei voida istahtaa vastakkain, kun ei voi nostaa lasta syliin? Tätä mietimme kovasti kuluneena keväänä. MLL Tampereen osaston tekemisen ydin on kohtaamisessa. Kohtaamme perheitä elämän taitekohdissa, niin esikoistaan odottavia pareja kuin erotilannetta läpikäyviä vanhempia. Kohtaamme uuteen kulttuuriin tutustuvia maahanmuuttajaäitejä ja nuoria koululuokissa. Kohtaamme vanhempia osana lapsiperheen arkea, minä tahansa tavallisena tiistaina kahvikupin ja legoleikkien äärellä. Ja kohtaamme lapsia, heidän tasollaan automaton reunalla istuen tai roolivaateleikin kruunu päässä.

Olemme tottuneet ajattelemaan, kuinka meillä MLL Tampereen osastossa on upeat puitteet toiminnalle Laivapuiston perhetalossa ja Pereenkulman perhekeskuksessa. Väljät ja valoisat, erilaisen leikin ja toiminnan mahdollistavat tilat. Monipuolinen kattaus leluja ja muita materiaaleja.

Kun fyysisten tilojen ovet oli pakko laittaa nopealla aikataululla kiinni, tärkein jäi onneksi jäljelle: ihmiset ja heidän osaamisensa. Elli aloitti laajan puhelinkierroksen maahanmuuttajaäideille ja vapaaehtoisille. Outi toteutti videomateriaalia tunnetaidoista opettajille etäkoulussa käytettäväksi ja järjesti virtuaalisen vanhempainillan. Anne ja Karolina keskustelivat eroon ja uusperheisiin liittyvistä teemoista asiakkaiden kanssa videoyhteydellä. Asta ja Johanna ohjasivat lapsille askartelua ja laululeikkejä virtuaalisessa etäkahvilassa. Jatta kuvasi satuvideoita lapsille. Minna vei perhevalmennuksen vauvaa odottavien parien kotisohville.

En väitä, että kevät olisi ollut helppo tai että kaikki olisi onnistunut täydellisesti. Nopean kehittämisen tilanteessa olisi suorastaan epäuskottavaa, että kaikki olisi mennyt kerralla nappiin. Istuimme alas ja mietimme, miten voimme olla kohderyhmämme tukena muuttuneessa toimintaympäristössä. Sitten lähdimme matalalla kynnyksellä kokeilemaan, mikä toimii. Muutimme suunnitelmia lennossa kokemusten mukaan. Kohtasimme ihmisiä niillä välineillä, joita tilanteessa saattoi käyttää.

Vaikka nopea kehittämistyö oli ulkoisten tekijöiden pakottamaa, se toi myös hyvää. Poikkeusaikojen jälkeenkin Eron ensiapupisteen neuvontaa ja ohjausta on tarjolla myös etäyhteyksillä, jos asiakas niin haluaa. Tämä mahdollistaa entistä paremmin koko Pirkanmaan alueen palvelemisen. Harkitsemme myös joidenkin muiden palveluiden etätoteutusten jatkoa. Esimerkiksi etäperhevalmennus sai osallistuneilta pareilta loistavaa palautetta.

Kaikkea toimintaamme ei kuitenkaan ollut helppo viedä verkkoon, ja yksi haastavimmista oli pienten lasten kohtaaminen. Vaikka taaperolle voi ohjata laululeikkejä videoyhteyden kautta, digitaalinen yhteys ei kuitenkaan korvaa sitä hetkeä, kun pieni kerholainen aloittaa kerhopäivän juoksemalla puistoon kohti ohjaajia silmät loistaen.

 

Eeva Laine
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston toiminnanjohtaja.

Eron kolme näkökulmaa

”Monesti ihmiset ajattelevat, että kummallakin osapuolella on oma eronsa, oma versionsa samoista tapahtumista, eivätkä ne juurikaan muistuta toisiaan. Mutta on olemassa kolmas versio, joka on yhtä tärkeä ja erilainen kuin kaksi muuta. Se on lapsen näkökulma eroon. Lapsen kokemukset hämmästyttäisivät vanhempia, jos he tietäisivät niistä.”

Näin toteaa Judith Wallerstein teoksessa Avioeron perintö.

Pysähdymme eroon liittyvissä asioissa pääosin vanhempien kertomusten äärelle. Onhan ero vanhemmille koko elämää sekä itseä muuttava kokemus. On kuitenkin muistettava, että sitä se on lapsillekin. Millä tavoin voisimme vanhempina ja ammattilaisina tukea lapsia ja nuoria selviämään vähin vahingoin vanhempien erosta? Kuinka voisimme kuulla lapsen ja nuoren tarpeet omien tarpeidemme yli?

Lapset eivät kärsi niinkään vanhempiensa erosta, vaan eron seurauksista. Näitä voivat olla vanhempien väliset konfliktit, huoltoriidat, toisen vanhemman menetys, lähivanhemman mielenterveyden häiriöt ja talouteen liittyvät ongelmat. Lapsetkin surevat. Lapsista saattaa tuntua, että heidät on jätetty ja he kokevat yksinäisyyttä.

Mitä lapsi tarvitsee vanhempien erotessa? Kummankin vanhempansa ja heidän tukensa. On toki haastavaa käydä läpi tunnerikasta vaihetta, jossa luovutaan parisuhteesta ja aletaan muodostamaan suhdetta yhteisten lasten vanhempina. Lapsille on äärettömän tärkeää, että vanhemmat yhdessä kertovat erosta ja mitä se konkreettisesti lapsen ja nuoren kohdalla tarkoittaa. Tätä en voi tarpeeksi painottaa. Lasten on tärkeä kuulla, ettei syy eroon ole heissä. Heidän täytyy saada kokemus, että kumpikin vanhempi on hänellä jatkossakin olemassa. Kukaan ei pysty vanhemman paikkaa lasten elämässä viemään. Vanhempien välinen hyvä yhteistyö eron hetkestä lähtien tukee lasta ja nuorta. Vanhempien kyky kommunikoida, joustaa ja tehdä kompromisseja lasta ja nuorta ajatellen on satsaus lasten hyvään tulevaisuuteen.

Olen nyt puolen vuoden ajan syventynyt Eron ensiapupisteen toimintaan. Minua on lämmittänyt havaita, kuinka keskiössä lasten ja nuorten äänet ovat olleet ja tulevat olemaan työskentelyssämme. Vuosien varrella nuorten ajatuksia ja tunteita on laitettu kansien väliin nuorten ero-oppaan muodossa sekä loistavan ERO-tus lyhytelokuvan keinoin. Lasten ja nuorten ääniä on välitetty suusanallisesti niin ammattilaisten kuin vanhempienkin korviin. Eron ensiapupisteellä on järjestetty ja järjestetään jälleen syksyllä esimerkiksi vanhemmille ja lapsille oma eroryhmä. On hienoa olla tekemässä tätä työtä yhdessä niin lasten, nuorten, vanhempien kuin erotyötä tekevien yhteistyökumppaniemme kanssa.

Pidetään toisistamme huolta: ollaan läsnä, tunnetaan, halataan, kuullaan ja puhutaan.

 

Karolina Bechinsky
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston eropalveluiden päällikkö.

Kurkataan Kipparit -kerhoon!

Ihan pienet ja vähän isommat kerholaiset saapuvat aamuyhdeksältä Laivapuiston perhetalolle ja Pereenkulman perhekeskukselle. Monen monta iloista huomenta-huudahdusta täyttävät ilman. Jälleennäkeminen on aina yhtä ihanaa! Kerhosta puhutaan usein kotona ja lapset odottavat kerhopäiviä innolla. Eroaminen omasta vanhemmasta saattaa olla myös yllättävän jännittävää. Eroikävän hetkellä mikään ei olekaan niin tärkeää kuin saada tuttu kerho-ohjaaja lähelleen, ottaa kiinni kädestä tai kavuta syliin. Aikuisen tuella polku mukaviin kerhohetkiin pääsee alkamaan.

Aamusta Kipparit ulkoilevat. Hiekkalaatikolta kuuluu: ”Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku!”. Laatikon toisella kulmalla lapset ovat heittäytyneet mahtavaan aarrejahtiin ja kaivavat innolla syvää kuoppaa. Osa keksii lähteä ponkaisemaan maasta vauhtia ja juoksee hassuja ääniä pöristellen eteenpäin. Kaikki koetaan isosti: keinut, liukumäki, maa jalkojen alla. Värit, tuoksut ja vuodenaikojen vaihtelut.

Sisällä kokoonnutaan yhteiseen piiriin. Jokainen lapsista saa vuorollaan tuoda oman kerhokuvansa yhteiselle seinälle. Yhdessä iloitaan kaikista kerhossa olijoista ja lasketaan, kuinka monta meitä onkaan. Porukalla pohditaan myös, mikä viikonpäivä tänään on, entä vuodenaika? Mitä on tänään kerhossa luvassa? Pörröiset kerhokaverit piipahtavat usein tervehtimässä piirillä istuvia lapsia: Laivapuistossa kerhosiili Eelis ja Pereellä kerhonalle Karvaturri kulkevat mukana kerhovuodessa.

Ennen sisäleikkeihin ja päivän touhuihin siirtymistä haukataan välipalaa. Masu tyytyväisenä on mukava leikkiä ja osallistua muuhun toimintaan. Kipparit-kerhossa lapsella on mahdollisuus ilmaista itseään mm. musiikin, liikkeen, kädentaitojen ja satujen kautta, leikin isoa roolia unohtamatta. Ohjaajien herkällä työotteella kerhosta pyritään luomaan kulloisenkin ryhmän ja yksilön tarpeet huomioiva. Tärkeintä kaikessa toiminnassa on lapsen turvallinen olo ja hänen kokemus osallisuudesta ryhmässä ja leikeissä. Kerho on lapsille oiva paikka harjoitella toisten huomioimista, kunnioitusta ja tunteiden ilmaisua.

Pian kerhokerta kääntyykin jo loppua kohden. Ennen vanhempien saapumista laitetaan yhdessä tavarat paikoilleen ja kokoonnutaan vielä yhteisesti piirille hyvästelemään kaverit. Viikon toinen kerhokerta on vielä tulossa ja niinpä erotessa sanommekin: Nähdään silloin!

 

Johanna Kähkönen
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston lapsi- ja perhetyön ohjaaja.

Voiko poikkeustila lisätä yhteisöllisyyttä?

Moni miettii, miten korona tulee muuttamaan elämäämme ja ajatteluamme – ja ehkä jopa maailmanjärjestystämme – pysyvästi. Mediassa keskustelua ollaan käyty muun muassa siitä, onko nykyisenlaisen globalisaation aikakausi tullut tiensä päähän, ja millaisena yhteiskunta tästä nousee. Olen viime aikoina pohtinut, tukeeko globaali kriisi lokalisaation eli paikallistumisen vahvistumista, ja mitä se voisi tarkoittaa lapsiperheiden näkökulmasta.

Terminä paikallistuminen on monimerkityksellinen, mutta lyhykäisyydessään sillä viitataan siihen, että etsitään paikallisia vastauksia globaaleihin ongelmiin. Ajatuksena lokalisaatiossa on se, että paikallisen päätöksenteon ja lähituotannon kautta lisätään yhteisöllisyyttä ja sosiaalista hyvinvointia.

Nyt poikkeuksellisen arjen aikana ja perheiden elinpiirien pienennyttyä olen pohtinut paikallistumisen mahdollisuuksia juuri sosiaalisen hyvinvoinnin lisääntymisen näkökulmasta. Kaiken negatiivisen lisäksi korona-arki on tuonut monien perheiden elämään paljon hyvääkin: on enemmän aikaa tutustua lähialueen ulkoilumahdollisuuksiin, arki on kiireettömämpää ja lapset ovat säästyneet joka keväisiltä flunssa- ja vatsatautikierteiltä. Toisaalta poikkeustila-arki on saattanut herättää toiveen yhteisöllisemmän arjen ja arkisten ratkaisujen löytymisestä. Lapsiperheiden tukiverkostojen puute ja yhteisöllisyyden kaipuu eivät ole uusia ilmiöitä. Teemat nousivat esiin esimerkiksi vuonna 2016 MLL:n Mitä kuuluu, vanhempi? -kyselyn vastauksissa. Poikkeustilan aikana yhteisöllisyyden kaipuu voi kuitenkin korostua entisestään.

Lapsiperheiden uudenlaisessa arjessa tämä on voinut tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on opeteltu pyytämään ja tarjoamaan apua. Taloyhtiön leikkipaikoilla on saatettu tehdä erilaisia avunantosopimuksia. Ollaan ehkä oltu aikaisempaa enemmän yhteydessä lasten päiväkotikavereiden vanhempiin ja ehdotettu ulkoilutreffejä. Hiekkalaatikon reunalla on juteltu isoista asioista: elämästä, haaveista ja peloista. Mediassa riskiryhmiin kuuluvien ja yksinäisten vanhusten auttamisesta on puhuttu paljon, mutta myös lapsiperheet voivat kokea yksinäisyyttä, voimattomuutta ja poikkeustilan aiheuttamia arjen hallintaan liittyviä ongelmia. Erityisesti yksinhuoltajille tilanne on ollut raskas.

Nyt yhteiskunnan rajoituksia aletaan pikkuhiljaa purkaa, mutta jäikö tästä jotain käteen? Isot yhteiskunnalliset kriisit mittaavat ihmisyyttä ja lähimmäisyyttä monella tavalla. Toivon, että tästä kriisistä jäisi käteen ainakin se, että kaikki pohtisivat omia arvojaan ja prioriteettejaan. Elänkö itseni, perheeni ja lähipiirini kannalta mielekästä elämää? Ehkä inhimillisyys ja yhteisöllisyys ovat kaiken tämän jälkeen entistä tärkeämpiä arvoja.

 

Elli Nieminen
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston monikulttuurisen ystävä- ja perhetyön koordinaattori.

 

Paikallistumisesta esimerkiksi:

Hines, Colin (2000). Localization: A Global Manifesto. London & Sterling, VA: Earthscan Publications Ltd.

Vauvan syntymä ei odota epidemian väistymistä

Istun toimistohuoneessa kannettavan tietokoneen ääressä ja odotan ensimmäisen etäyhteydellä pitämäni perhevalmennusillan alkua. Etäyhteystekniikan toimivuudesta vastaavan viestintäassistentin kanssa vilkuilemme kelloa. Tunnelma on jännittynyt – löytävätkö vauvaa odottavat vanhemmat valmennuksemme ja uskaltautuuko kukaan tulemaan linjoille? Äkkiä numerot ja nimet alkavat vilkkua ruudun reunassa, ja joukko kasvaa hetki hetkeltä. Lopulta iltaan osallistujien määrän voi laskea kymmenissä. Olemme löytäneet odottavat vanhemmat.

Kun itse odotin esikoistani 2000-luvun alussa, aika oli toinen. Muistan silti hyvin, kuinka odotukseen liittyvät asiat täyttivät mielen. Mietimme puolisoni kanssa synnytystä ja vanhemmuutta. Raskaudessa oli omat haasteensa ja koska olin aika nuori esikoisen saadessani, moni ystävistä ei ollut vielä samassa elämäntilanteessa. Odotus oli toisaalta kutkuttavan jännittävää, toisaalta siihen liittyi monenlaisia huolia ja tunteita. Niitä oli kova tarve jakaa ja päästä puhumaan jonkun kanssa. Imin tietoa kaikista eri lähteistä, kävimme neuvolan perhevalmennuksissa ja juttelin odotuksesta ystävien kanssa. Suvussakin esikoisemme oli ensimmäinen lapsenlapsi, joten odotusta oli ihana jakaa monen läheisen kanssa. Odotus ei ollut vain meidän vanhempien juttu, vaan odotimme yhdessä, koko suku.

baby
Kuva: Pixabay

Ainutlaatuinen odotusaika

Vauvan odotusaika on aina ainutlaatuinen. Erityisesti esikoista odottaessa kaikki on uutta ja jo pelkästään identiteettimuutos naisesta äidiksi ja miehestä isäksi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Mieleen saattavat nousta oman lapsuuden kokemukset ja aika onkin otollinen pohtia vanhemmuutta ja sitä millainen vanhempi itse haluaisi olla. Ne, jotka odottavat vauvaa yhdessä kumppanin kanssa, saattavat myös miettiä kuinka vauvan syntymä vaikuttaa parisuhteeseen. Vauvan syntymän jälkeen arki muuttuu, ja jaksamiseen liittyvät kysymykset ovat myös monen odottajan mielessä.

Nyt poikkeusaikana moni toimija on joutunut sulkemaan ovensa ja esimerkiksi perhevalmennukset on pitkälti keskeytetty. Moni odottaja jää nyt ihan eri tavalla yksin, kun mahdollisuudet jakaa asioita ja kuulla muiden kokemuksia ovat heikommat. Voi myös olla tilanne, että vauvaa odotetaan ilman kumppania ja silloin yksinäisyys korostuu entisestään. Joillekin huoliajatukset ja epävarmuus tulevasta voivat olla suuri ahdistuksen aihe.

MLL Tampereen osasto tukenasi

Olemme MLL Tampereen osastolla järjestäneet Parista perheeksi -matkalla vanhemmuuteen -perhevalmennusiltoja vuodesta 2016. Ne ovat osa Tampereen kaupungin perhevalmennusta, ja illan teemana ovat erityisesti parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvät kysymykset. Pohdimme myös arjessa jaksamista silloin kun vauva syntyy. Nyt poikkeusaikana päätimme kokeilla perhevalmennuksemme pitämistä etänä. Ilta oli menestys, ja saimme paljon positiivista palautetta siitä, että valmennus järjestettiin. Myös etäyhteyksien kautta oli mahdollisuus pysähtyä tärkeiden asioiden äärelle nyt kun ne olivat juuri näille tuleville vanhemmille ajankohtaisia. Vauvat eivät odota sitä, että koronaepidemia väistyy, vaan niitä syntyy Tampereellakin joka päivä. Hyvä niin.

Perhevalmennusiltaan osallistuneen tulevan äidin luvalla kerron hänen ajatuksiaan. Hän kertoi kaipaavansa tuen ja jakamisen lisäksi myös mahdollisuutta nauttia tästä ainutkertaisesta kokemuksesta. Tässä vallitsevassa tilanteessa voi olla välillä vaikeakin jakaa omaa innostusta muiden kanssa, kun toisaalta monilla on nyt suuria huolia. Tämä äiti koki, että oli ihana pysähtyä odotusaiheen äärelle ja saada jakaa ajatuksia muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Tarvitsemme tukea toisiltamme ja mahdollisuutta iloon myös tässä ajassa. On tärkeää, että me kaikki perheiden hyvinvoinnin eteen työtä tekevät tahot mietimme, miten voimme tavoittaa ja tukea perheitä myös näin poikkeusaikana. Pidetään digikorvatkin auki!

Onnellista odotusaikaa kaikille odottaville vanhemmille!

 

Minna Vanhanen

Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston lapsi- ja perhetyön ohjaaja sekä äiti.