Sen ei tarvitse olla rakkautta ensisilmäyksellä

Nämä mieleeni painuneet sanat kuulin professori, lastenpsykiatri Tuula Tammiselta keskoskerhossa vuonna 1997. Sanat kuvaavat mielestäni hyvin äidin ja vauvan välistä suhdetta silloin, kun vauva syntyy keskosena. Monet seikat voivat haitata äidin onnen ja kiintymyksen tunteiden syntyä.  Isät ovat todella tärkeitä, mutta lähestyn tässä asiaa enemmän äidin kannalta. Näistä asioita olemme keskustelleet usein vanhempien vertaistukiryhmässä Tays:ssa, sekä myöhemmin Nuput -kerhossa.

Ensinnäkin raskaus jää kesken, kun on kyse keskosuudesta. Loppuraskauden mielikuvat ja kiintymys vatsassa liikkuvaan vauvaan jää kokematta. Usein sitä vastoin raskausaika on fyysisesti ja henkisesti raskasta. Huoli vauvasta ja epävarmasta tulevaisuudesta on suuri.

Keskosvauvan synnyttyä äiti saattaa itse olla todella huonossa kunnossa. Esim. raskausmyrkytys, joka johtaa usein ennenaikaiseen synnytykseen, heikentää äidin vointia huomattavasti. Synnytys voi myös aiheuttaa shokkitilan, joka tietyllä tavalla suojaa äitiä, mutta joka toisaalta laskee toimintakykyä. Lisäksi tietysti vielä synnytykseen liittyvät hormonit vaikuttavat. Myös äidin aikaisemmat kokemukset vaikuttavat kiintymyssuhteen kehittymiseen.

Pelko vauvan menettämisestä on ollut myös usein puhuttu aihe kerhossamme. Pelko täyttää mielen eikä oikein uskalleta kiintyä. Vauva voi pitkäänkin tuntua sairaalan vauvalta kaikkien valvontalaitteiden ja letkujen keskellä. Jopa syliin saamiseen pitää saada lääkäriltä ja hoitajilta lupa aluksi.

Äideille on usein tyypillistä miettiä omaa syyllisyyttään ennenaikaiseen syntymään. Tähän voin sanoa, että äiti ei pysty siihen vaikuttamaan.  Asiat on kuitenkin hyvä käydä läpi, jotta äiti vapautuu turhasta syyllisyydestä.

Keskosvauvan kannalta alkuvaiheen tilanne on kuitenkin onneksi korjattavissa. Kun vauvan perustarpeista on huolehdittu ja vauvalla on ollut yksikin ihminen, joka on katsonut häntä rakastavasti, se riittää. Äidin ja keskosvauvan rakkaus voi kehittyä hitaasti ja äiti voi korvata alun sairaalassaolon harmit myöhemmin. Monesti äidit kertovat, että pieni hetki, sekunnin sadasosan kestävä katsekontakti vauvaan, saa rakkauden tunteen esille. Vauva taas peilaa itseään äidin  katseesta ja jos hän saa äidin jakamattoman rakkauden, tuntee hän olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi.

Nuput kerhossa näen paljon lapsia, joiden sosiaalinen kehitys on mielestäni jopa edellä muita. Ihanaa on myös nähdä äitien ja isien silmissä ilo, kun he katsovat lapsiaan.

Anita Helander

Nuput – kerhon ja – kahvilan ohjaaja

Advertisements

Mitä järjestöharjoittelu Laivapuiston perhetalossa opiskelijalle antaa?

Minkälaista on toimia harjoittelijana Laivapuiston perhetalossa? Tässä harjoittelijoidemme Annin sekä Viviannan ajatuksia!

 

Sain mahdollisuuden suorittaa varhaiskasvatuksen maisteriopintoihin sisältyvän organisaatioharjoittelun Mannerheimin Lastensuojeluliiton Laivapuiston perhetalossa Tampereella. Toiminta Tampereen osastolla on monipuolista ja laajaa ja niin ovat olleet työtehtävänikin harjoittelun aikana. Olen ollut mukana lasten päiväkerhotoiminnassa, toteuttanut Jututtamoa perhekahvilassa sekä keskosperheiden Nuput- kahvilassa. Olen myös valmistanut kaksi koulutuksellista tilaisuutta henkilökunnalle ja tuottanut näistä aineistoa. Työtehtävieni sisältöä on tukenut etukäteen valittu teema, kiusaamisen ehkäisy, jonka avulla harjoittelujakson kokonaisuus on säilynyt eheänä vaihtelevista työtehtävistä huolimatta.

Opiskelijana minut otettiin taloon lämpimästi vastaan ja tukea on ollut aina saatavilla. Olen päässyt tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saanut toteuttaa työtehtäviäni itsenäisesti. Työtehtävät ovat haastaneet osaamistani ja sen myötä kehittäneet asiantuntijuuttani. Olen saanut useita oivalluksia myös tulevaisuuden urapolkua ajatellen löytäessäni itsestäni uusia vahvuuksia ja uudenlaista osaamista.  Juuri tätä kaikkea harjoittelun tulisi opiskelijalle mielestäni antaa. -Anni

 

Minä suoritan sosionomiopintojeni harjoittelua Laivapuiston Perhetalossa yhteensä 10 viikkoa. Suoritan myös lastentarhanopettajan pätevyyttä, jonka takia halusin päästä näkemään perhetyön ja avoimen varhaiskasvatuksen työympäristön.

Laivapuiston perhetalo on ihanan monipuolinen paikka olla harjoittelussa! Joka päivä on hieman erilainen ja olen saanut olla kaikessa toiminnassa mukana. Maanantaisin vauvakerhon kokoontuessa olen päässyt tutustumaan alle vuoden ikäisten lasten ja heidän perheidensä kanssa touhuamiseen ja heidän tukemiseensa. Vauvakerhon aluksi loruttelemme, laulamme tai keskustelemme vauvoihin liittyvästä teemasta, tai aloitamme muuten päivän yhdessä. Olen päässyt ideoimaan ja toteuttamaan sinnekin aloituksia. Tiistaisin Perhekahvilaan tulevat leikkimään nimensä mukaisesti lapset perheineen. Vapaan leikin lisäksi Perhekahvilan ohjelmaan kuuluu yhteinen aloitus tietyn teeman ympärille, joita olen myös päässyt toteuttamaan. Näitä ovat olleet esimerkiksi laululeikit ja temppurata. Keskiviikosta perjantaihin Laivapuistossa kokoontuu lasten palvelusetelipäiväkerho, jonka toiminta on hyvin samankaltaista kuin päiväkodissakin. Siellä korostuu enemmän lastentarhanopettajuus ja lasten kohtaaminen. Kerhossa ulkoillaan, lauletaan ja musisoidaan, syödään välipala ja tietenkin leikitään. Kokoonnumme joka kerta myös alku- ja loppupiiriin, joita olen saanut vetää omalla tyylilläni.

Kuten alussa mainitsinkin, olen ollut todella iloinen päästessäni tutustumaan harjoittelun muodossa näin monipuoliseen työpaikkaan. Tunnen olevani oikeassa paikassa, ja opin itsestäni joka päivä jotain uutta. Täällä annetaan opiskelijoille vapaat kädet toteuttaa ideoitaan, mutta myös ohjataan ja kannustetaan tarvittaessa. Lastentarhanopettajan työssä on tärkeä osata kohdata perheitä myös yhdessä, ja ohjata heitä muidenkin palvelujen piiriin. Voimme suositella Annin kanssa tätä paikkaa jokaiselle varhaiskasvatusta ja perhetyötä opiskeleville harjoittelupaikaksi!  -Vivianna

Empatiaa eroikävään

Syksyllä moni lapsi aloittaa kerhossa tai päiväkotiryhmässä, joka saattaa olla sekä hänelle että vanhemmalle uusi ja jännittävä kokemus. Kerhon aikuiset ja lapset voivat olla vieraita keskenään ja uusi tilanne voi aiheuttaa sekä vanhemmalle että pienelle kerholaiselle eroahdistusta, kun lapsi ikävöi vanhempiaan. Vanhemmat ja kerho-ohjaajat yhdessä voivat auttaa lasta pääsemään yli eron tuomasta ikävästä ja ahdistuksesta. Sekä vanhempien että kerhonohjaajien on sallittava lapselle ikävän tunteen näyttäminen, joka yleensä purkautuu itkuna. Tällöin aikuisen empatia lasta kohtaan on äärimmäisen tärkeää, lohduttava syli ja tunteiden sanoittaminen luovat lapselle turvallisuutta, kun lasta kuunnellaan ja lohdutetaan, eikä jätetä yksin suuren tunnekuohun kanssa.

Kun lapsi kokee, että hänen tunteitaan kuunnellaan, hän saa tunteen siitä, että kerhopäivästä voi tullakin ihan mukava kokemus. Empaattinen kohtaaminen antaa viestin lapselle, että hän saa ilmaista omia tunteitaan, jotka aikuiset voivat tulkita negatiivisiksi. Itkevää lasta lohdutetaan, jotta hänen eroahdistuksensa lieventyy. Toiset lapset helposti reagoivat ja kokevat empatiaa ikävöivää ja itkevää lasta kohtaan, jolloin itku saattaa helposti myötätunnosta tarttua. Pienet lapset ovat herkkiä toistensa tunteille ja he myös näkevät, kuinka aikuiset käyttäytyvät itkevää lasta kohtaan. Tällöin aikuisen syli ja lähelle ottaminen lievittävät lapsen ikävää.

Kerhoryhmässä tai missä muussa ryhmässä tahansa tarvitaan aikaa myös ryhmäytymiselle ja tutustumiselle. Tämä luo edellytykset hyvälle yhteistyölle, jolloin lapsen on turvallista ja mukavaa tulla kerhoon ja hän löytää oman paikkansa ja kaverinsa. Kun tähän vaiheeseen varataan riittävästi aikaa, tutustuvat vanhemmat, lapset ja kerho-ohjaajat toisiinsa, jolloin se luo edellytykset avoimelle ja toimivalle yhteistyölle.

Useinkaan ei tule ajatelleeksi, että pieni lapsi saattaa kokea epävarmuutta uudessa tilanteessa aivan kuten aikuiset kokevat esimerkiksi uudessa työpaikassa. Vanhempien kanssa tehtävällä yhteistyöllä ja perehdyttämisellä voidaan sekä lapsen että vanhemman epävarmuutta ja eroahdistusta lieventää. Aikuisille yleensä järjestetään perehdyttämistä, joten pienet lapsetkin tarvitsevat perehdyttämistä kerhon tapoihin ja käytäntöihin. Hyvin toimivassa ryhmässä jokainen lapsi löytää oman paikkansa ja hän voi turvallisin mielin osallistua kaikkeen toimintaan kerhossa. Se myös luo hyvät edellytykset kaikelle kasvulle ja kehittymiselle. Kun alkuvaiheen eroahdistuksista ja itkuista päästään yli, niin siitä on hyvä ruveta luomaan yhteistyössä vanhempien kanssa lapselle mielekkäitä ja antoisia kerhopäiviä, joista jää hyviä muistijälkiä ja muistoja.

Asta Ihamäki

kerho-ohjaaja Pereenkulman perhekeskus

Uusi opetussuunnitelma kohtaamisten ja vuorovaikutuksen jäljillä

 

Perusopetuksessa 1 -6 luokilla on otettu käyttöön uudistettu opetussuunnitelma. Ylemmillä luokilla uudistukset astuvat voimaan vaiheittain niin, että 9. vuosiluokat ovat uuden OPS:n piirissä vuonna 2019.

Minkä tahansa toiminnan ja palvelun, myös koulun ja opetuksen tulee uudistua aina ajan vaatimusten mukaisesti. Nyt tehdyn uudistuksen tavoitteena on mm. vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemukset jokaiselle oppilaalle.  Tärkeänä nähdään oppilaiden mielenkiinnon ja motivaation lisääminen. Siksi on kiinnitetty huomiota opetusmenetelmiin.

Olen tutkaillut opetussuunnitelmauudistuksen sisältöä innoissani. MLL Tampereen osasto on toiminut yhteistyössä Wivi Lönnin koulun (ent. Pyynikin koulu) kanssa jo 11 vuotta. Osana äidinkielen opetusta olemme toteuttaneet monimuotoisia ylisukupolvisia mediahankkeita. Hankeideamme on yhdistänyt oppimissisältöjen mukaista toimintaa ja laajentanut oppimisympäristön koululuokkien ulkopuolelle.

Uudistunut OPS on kanssamme samaa mieltä siitä, miten jokin erilainen toimintatapa lisää motivaatiota, edistää laaja-alaisen oppimisen taitoja. Olemme kehittäneen sellaista tapaa toimia, joka on lisännyt jokaisen oppilaan aktiivisuutta ja saadun palautteen mukaan tuntunut myös mielekkäältä. Kokemuksemme mukaan yhdessä toteuttamamme tapa toteuttaa äidinkielentunteja on mahdollistanut onnistumisen kokemuksia jokaiselle oppijalle, niin nuorille kuin eri-ikäisille aikuisillekin.

”Oppilaan kokemukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet ja vuorovaikutus toisten kanssa luovat pohjaa oppimiselle. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin kuuluvat ajattelun ja oppimisen taidot, vuorovaikutus- ja ilmaisutaidot sekä monilukutaito, jolla tarkoitetaan taitoa tuottaa ja tulkita erilaisia tekstejä”

MLL Tampereen osaston innovoima ylisukupolvinen mediakasvatus tuo yhteen vuosittain 9. luokan oppilaita ja vapaaehtoisia senioreita. Nuorten ja senioreiden yhteisissä pienryhmissä keskustellaan, jaetaan kokemuksia, vertaillaan, ihmetellään, opitaan ja tehdään yhdessä. Toiminta on osa äidinkielenopetusta ja pienryhmien keskustelujen ja toiminnan kuvaus tapahtuukin monimuotoisesti joko artikkeleita kirjoittamalla, musiikkiesityksinä, näytelminä, videoina, valokuvina jne. Tuotos pitää myös esitellä suuremmalle yleisölle.

Vaikka olemme pyörittäneet toimintaa jo vuosia, niin joka vuosi koen uuden yllättymisen siitä, miten uskomattomia asioita tapahtuu, kun eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset kohtaavat toisensa ja heittäytyvät metsästämään yhteisiä kokemuksia. Vuosittain pienryhmien teemat ja aiheet vaihtelevat ympäristökysymyksistä, yhdenvertaisuuteen ja kuluvana vuonna pohdimme liikuntaa eri näkökulmista.

”Koulun toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat myös vuorovaikutteisuuden ja monipuolisen työskentelyn periaatteet. Koulutyössä hyödynnetään suunnitelmallisesti erilaisia työtapoja ja oppimisympäristöjä. Luokkahuoneen lisäksi oppimisympäristöinä käytetään yhä enemmän myös koulun ulkopuolisia ympäristöjä.”

Tänä syksynä nuoret ja seniorit ovat yhdessä päättäneet testata erilaisia liikuntalajeja. Yksi ryhmä halusi kokeilla joogaa ja motiivina oli ajatus sen rentouttavasta ja stressiä vähentävästä voimasta. Yksi ryhmä lähtee tutustumaan golfiin, koska se sopii kaiken ikäisille. Yhdessä ryhmässä kokeillaan soutuspinningiä, koska ryhmän seniorit harrastavat sitä, mutta laji oli nuorille uusi. Yksi ryhmä tutustuu pihapeleihin ennen ja nyt, koska on mielenkiintoista vertailla leikkejä ja pelejä ennen ja nyt.

Yhtä kaikki, laji kuin laji: Uskon että tarinoiden ydin on näissä kokemuksissa, vuorovaikutuksessa, ilossa ja yhteisöllisyydessä. Ja tuotoksiakin syntyy riittävästi. Odotan mielenkiinnolla syksyn projektimme päätöstä ja sitä, miten nämä pienryhmät kokemuksensa meille muille jakavat. Aina sykähdyttävästi. Omanlaisesti. Ja aina kaikki onnistuneina!

Yhteistyö koulun ja oman yhdistyksemme kanssa on vakiintunutta. Kiitänkin tässä erityisesti äidinkielen-opettaja Tiina Keskistä. Tällainen koulun opetuksen uudenlainen menetelmä, jossa lähdetään koulun ulkopuolelle, kokeillaan uusia ideoita, tehdään yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, ei aina ole itsestään selvää. Tuntuu kiitokselta, kun huomaa, että uudistettu OPS tukee tekemäämme työtä.

Voit seurata syksyn projektiamme: nuorten ja senioreiden yhteisiä liikuntakokeiluja netissä https://tampere.mll.fi/nuoret/nuorten-mediaprojekti/

On helppo yhtyä uuden opetussuunnitelman tavoitteeseen rakentaa ”toimintakulttuuria, joka edistää oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa.”

 

Sitaatit ovat perusopetuksen opetussuunnitelmasta

Kaija Reiman-Salminen

Toiminnanjohtaja

MLL Tampereen osasto

 

Isä 2.0

Kiinnostava, hassu, hellä, moniulotteinen, ihmetystä herättävä, ikioma, tutustumisen arvoinen…

Näin moni isä voisi kuvailla lastaan, mutta käännetäänpä asia toisinpäin. Samat adjektiivit sopivat vaivatta myös lapsen mielikuvaan omasta isästä. Isä on lapselle leikkikaveri, hellyyden ja turvan antaja, rajojen asettaja ja kiukun kohde, supersankari ja ennen kaikkea oma ja uniikki isä. Tätä luetteloa olisi helppo jatkaa loputtomiin, mutta keskeytetään se hetkeksi ja tarkastellaan isyyttä hieman laajemmasta näkökulmasta. Millainen isän rooli vanhempana on Suomessa 2010- luvulla ja millaista kuvaa tilastot ja tutkimukset siitä piirtävät?

Suomalaisessa vanhemmuuden traditiossa äiti on nähty ensisijaisena kasvattajana ja hoivaajana, kun taas isän rooli on ollut turvata perheen talous ja toimia perheen päänä. Tänä päivänä asia ei ole enää näin mustavalkoinen ja isän asema tasavertaisena vanhempana äidin rinnalla on tunnustettu, on alettu puhua jaetusta vanhemmuudesta. Jaetussa vanhemmuudessa äidin ja isän perinteiset roolit on häivytetty ja isyys on saanut hoiva -etuliitteen kuvaamaan tätä muutosta. Kotitöihin ja lastenkasvatukseen osallistuvasta hoivaisyydestä on tullut valtavirtaa. Myös tilastot kertovat tästä kehityssuunnasta. Kelan selvityksen mukaan isien osuus vanhempainrahan saajana on jatkuvassa kasvussa. Jos muutama vuosikymmen sitten vajaa puolet miehistä otti töistä vapaata lastenhoitoon, nyt jo kolme neljästä.

Perinteiset vanhemmuuden roolit on siis murrettu ja esiin on astunut hoivaisä, isä 2.0. Aikuisten maailmassa tämä isien kotienvalloitus symboloi uutta, modernia ja tasa-arvoista aikaa, mutta mikä merkitys hoivaisyydellä on lapselle. Lapsi tuskin piittaa vanhempien rooleista, hänelle isä on ja on lienee aina ollut yhtä tärkeä kuin äiti sellaisena kuin hän on. Tutkimusten valossa hoivaisyydellä on kuitenkin suuri merkitys niin lapselle kuin myös isälle itselleen. Isät voivat oppia puhumisen ja tunteiden näyttämisen taitoja lapseltaan. Pojat puolestaan saavat isältään miehen mallin, ja isyydellä on nähty olevan yhteys poikien maskuliinisen ruumiinkuvan muodostumiseen ja hyvään minäkuvaan. Myös tytöt tarvitsevat oman isän huomiota, läheisyyttä ja hyväksyntää. Isän suhtautumisella tyttäreensä on suuri merkitys tytön itsetuntoon ja kokemukseen omasta arvosta tyttönä ja naisena.  Ei siis ole ihme, että julkisessa puheessa isiä kannustetaan viettämään aikaa lastensa kanssa ja onpa tähän asiaan haluttu vaikuttaa myös perhepolittiisin keinoin.

Mutta entä ne ihan oikean elämän isät, isit ja iskät tilastojen ja tutkimusten takana. Millaisina he näyttäytyvät normaalissa arjessa? Päädyin tarkastelemaan asiaa niiden silmien ja korvien kautta, jotka kuulevat ja näkevät täällä Laivapuiston perhetalossa, leikkikentillä, kotona ja kaupassa. Yksinkertaisin vastaus on, että ihan niitä tavallisia. He ovat isiä, jotka haluavat viettää aikaa lastensa kanssa ja osallistua perhearkeen. He ovat isiä, jotka kantavat vastuun lapsesta ja tiedostavat lastensa tarpeet ja osaavat ottaa ne huomioon. He ovat isiä, jotka tunnistavat myös omat tarpeensa ja lähtevät lastensa kanssa perhekahvilaan ja leikkipuistoihin viettämään aikaa toisten vanhempien ja aikuisten seurassa. He ovat rohkeita ja avoimia, lapsistaan iloisia ja ylpeitä isiä. He ovat vanhempia ja puolisoita, tosimiehiä ja -isejä.

MLL Tampereen osastolla isätyötä on tehty jo yli kaksikymmentä vuotta. Odottavien isien isävalmennus aloitettiin jo vuonna 1994 ja edelleen tulevat isät kokoontuvat yhteen isätunneille isyyttä ihmettelemään. Isät ovat tuttu näky myös perhekahviloissa ja vauvakerhoissa. Tänä syksynä halusimme tarjota isille ja lapsille kivaa aikaa yhteisen harrastuksen parissa. Usein lasten myötä oma vapaa-aika harrastuksineen jää sekä iseillä että äideillä vähemmälle ja yhtä aikaa tuntuu, että lapsillekaan ei jää tarpeeksi aikaa. Tähän tarpeeseen halusimme tuoda ratkaisun. Isä – lapsi -liikuntaryhmässä isät pääsevät harrastamaan lastensa kanssa ja samalla toimimaan yhdessä myös toisten isien kanssa. Lapsen on saatava leikkiä ja liikkua, ja se vasta on hauskaa oman vanhemman kanssa. Leikki ja nauru eivät ole vain lapsen etuoikeus, se on myös vanhempien oikeus. Siitä tulikin mieleeni, että alun lista taisi jäädä kesken: Isä on hellyyden antaja, siivooja, koneiden korjaaja, ruuanlaittaja…

Piia Savio

Koordinaattori, MLL Tampereen osasto

 

Korvaamattomat kontaktit

”Ajattelin keittää kahvit, tuletko käymään?”, kysyy ystävä sunnuntai-iltapäivänä. Hetkeä myöhemmin, saman iltapäivän aikana, istumme hänen keittiönpöytänsä ääressä. Kahvihetki ystävän seurassa on kohtaaminen, sitä aidointa laatua, mietin kun vuoron perään puramme tuntojamme kahvikupit käsissämme. Pohdin, minkälaisista elementeistä ystävyys syntyy ja ajattelen hetken omia rakkaita ystäviäni. He ovat ihmisiä, joiden kanssa saan nauraa ja itkeä, kulloisenkin tilanteen ja tarpeen mukaan.

Jatkan ystävyyspohdintojani ja päätän tehdä nopean minigallupin. Gallupkysymykseni kuuluu, mikä tekee ystävyyden ja mikä ystävyyssuhteen syntymisen kannalta on tärkeää. Saan vastaukset heti, ja ne vahvistavat omaa näkemystäni. Ystävyys on sitä, että on vapaus olla juuri se mitä on ja sellaisena kun on. Ystävän kanssa jaetaan yhteiset intressit ja samankaltainen huumorintaju. Toisaalta taas ystävyys syntyy kontrasteista. Toinen täydentää toistaan, ilmaisee totuudenmukaisen näkemyksensä asiaan, vaikka se joskus tuntuisi vaikealtakin. ”Ystävyys on empatiaa, sympatiaa ja raisua rehellisyyttä”, vastaa yksi minigallupiini osallistunut.

Ystävät ja niiden merkitys ovat läsnä elämänvaiheesta toiseen. Päiväkodin pihan hiekkalaatikolla tai myöhemmin, vaikkapa ensirakkauden raastaessa rintaa, ystävillä on tietynlainen ja tärkeä rooli. Aikuisena mahdollisuudet tavata ystäviä ehkä vähenevät. Aikaa ystäviltä vievät mahdollisesti parisuhteet, perhearjet tai ylipäätään vapaa-ajan vähyys kiireiden keskellä. Ystävien merkitys ei tästä huolimatta katoa mihinkään aikuisenkaan elämässä. Kiireisessä ja stressaavassa elämänvaiheessa ystävyyssuhteet saattavat saada jopa uusia tärkeitä ulottuvuuksia. Ajan vähyyden lisäksi aikuisten ystävystymiseen vaikuttaa kuitenkin se, ettei uusien ystävien tapaaminen käy enää yhtä luontevasti, kuin joskus huolettomina kesinä läheisen pallokentän reunalla. Aikuisen maailma on yhtäkkiä monimutkaisempi ja tutustumistilanteisiin syntyy herkästi turhia rajoitteita. Myös mahdollisuudet ja paikat kohdata uusia ihmisiä vähenevät. Yhteinen opinahjo hitsasi helposti koulukaverit yhteen, mutta sellaiset luontevat paikat uusien ystävyyssuhteiden luomiseen ovat aikuisen arjessa vähissä.

Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä kenen tahansa elämässä, mutta entistä tärkeämmäksi ystäväkontaktit muodostuvat siinä vaiheessa, kun oma tukiverkko on syystä tai toisesta kaukana tai se on heikko. Mieti, jos olisit vasta muuttanut maasta toiseen. Olisit joutunut hyvästelemään kotimaasi ja matkustamaan pitkän tien uuteen asuinpaikkaasi. Kieltä taitamattomana, uudessa ympäristössä ei ole kaikista helpointa solmia kontakteja, jotka auttavat sinua ankkuroitumaan uuteen ympäristöösi. Tällaiset ankkurit ovat kuitenkin hyvin tärkeitä, jotta uuden ympäristön voi jonain päivänä tuntea kodikseen.

Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toiminta yhdistää muualta Suomeen muuttaneita äitejä sekä suomea puhuvia vapaaehtoisia naisia. Toiminnan ensisijaisena tarkoituksena on kielitaidon ja kotoutumisen edistäminen sekä molemminpuolinen kulttuurintuntemuksen lisääminen. Toisinaan puitteet voivat olla kohdillaan sydänystävän löytymiselle. Joskus taas yhteydenpito kestää määrätyn hetken, läpi tietyn ajanjakson elämässä ja on sellaisenaan tärkeä puolin ja toisin juuri siinä kohtaa. Toimintaa on pyöritetty MLL Tampereen osastolla vuodesta 2012 ja se on osoittautunut vuosien varrella tärkeäksi väyläksi ihmisten tapaamiseen, korvaamattomien kontaktien syntymiseen.

 

Essi Pakarinen

Monikulttuurisen ystävä- ja perhetyön koordinaattori

LAPSET ”PIENESSÄ LIIKKEESSÄ”

Kesä on lasten liikkumisen aikaa. Mennään mummolaan, sukuloimaan, omalle tai kaverin mökille. Tehdään pienempiä tai isompia lomamatkoja kotimaassa tai ulkomaille. Eronneiden vanhempien lapsilla kesä ja loma voivat tuoda talvikauteen nähden erilaisia rytmejä siihen, miten kummankin vanhemman luona ollaan. Aina lasten ja perheiden elämä ei suju niin, että vanhemmat pystyisivät turvaamaan lapsen arjen hyvinvoinnin. Silloin tarvitaan ulkopuolista apua. Lastensuojelu turvaa erilaisin keinoin lasten arkea – joskus niinkin, että lapsi on sovitusti tai kiireellisen tarpeen sanelemana välillä poissa kotoaan, esimerkiksi tukiperheessä tai laitoksessa.

Kaikissa edellä kuvatuissa tilanteissa lapset asuvat virallisesti kotonaan. Harva tulee edes ajatelleeksi, että tällaisessa lasten liikkumisessa eri paikkojen välillä tai paikasta toiseen olisi kyse asumisesta monissa paikoissa. Asuminen voidaan ymmärtää virallisen kotiosoitteen sijaan paikaksi, johon lapsen arki kulloinkin asettuu. Tällöin alammekin nähdä, että lasten elämässä pidemmässä juoksussa erilaiset asuinpaikat seuraavat toisiaan. Arki voi saada rytminsä siitä, että paikkaa vaihdetaan jonkin tietyn tutun järjestyksen mukaan. Joskus paikkojen vaihdoksia voi tulla myös yllätyksenä – ja joillekin lapsille voi olla jopa arvoitus se, missä milloinkin ollaan. Jonkinlainen ”pienessä liikkeessä” olo on nykylapsille usein tyypillisempää kuin paikoillaanolo.

Lasten liikkuminen paikasta toiseen on usein aikuisten säätelemää ja aikuisista johtuvaa. Vanhempien työn ja päiväkodin tai koulun lomien sovittelu saattaa aiheuttaa erilaisia lastenhoitojärjestelyjä, jotka liikuttavat lasta. Vanhempien parisuhteen päättyminen eroon puolestaan johtaa erilaisiin tapaamisjärjestelyihin, joissa lapsi tyypillisimmin on se, joka vaihtaa paikkaa. Samoin erilaisissa kodin kriisitilanteissa yksi viranomaisten tapa ratkaista äkillisiä ongelmia, on siirtää lapsi hetkeksi toisaalle. Aikuisten säätelemänä tai aikuisten rajaamissa puitteissa lapsi voi liikkua myös omasta halustaan ja liikkuminen voi olla hänelle mieluisaa. Mummolaan, mökille, toisen vanhemman luokse tai tukiperheeseen voi olla kiva mennä – yhtäkaikki nämä samat tilanteet voivat olla lapsille vastenmielisiä pakkoja, joista hän ei voi kieltäytyä.

Liikkuminen paikasta toiseen liittyy usein erilaisiin ihmissuhteisiin. Liike itsessään on edellytys ja siten mahdollistaa erilaisten tärkeiden ihmissuhteiden ylläpitämisen ja arjen elämiseen eri paikoissa. Erilaisten suhteiden ja tapahtumien kautta kiinnitytään ihmisten lisäksi myös erilaisiin ympäristöihin. Lapsen lähimmän fyysisen ympäristön muodostavat koti, oma tila kodissa ja omat tavarat. Kodin ympäristö leikki- ja ajanvietepaikkoineen, päiväkoti tai koulu ja harrastuspaikat ovat kaikki lapselle tärkeitä ympäristöjä.

Mahdollisuuksien ja myönteisten puolien rinnalla joskus voi olla tärkeää pysähtyä miettimään myös sitä, onko liikettä, ihmisiä ja ympäristöjä lapselle liikaa? Onko lapsen aina pakko liikkua, jos hän ei tahdokaan? Milloin liikkuminen paikkojen välillä on lapselle vapaaehtoista, iloa ja voimavaroja tuottavaa? Milloin se on pakotettua, rasittavaa tai jopa ahdistavaa? Ja milloin liike merkitsee poispääsyä ja on ratkaisu lapselle turvattomaan tilanteeseen?  Aikuiset, lapset ja ammattilaiset näkevät näitä tilanteita eri tavoin.

Nautitaan kesästä, ollaan sopivasti liikkeessä ja myös tarpeen mukaan paikallaan!

Aino Ritala-Koskinen
Yliopistonlehtori (sosiaalityö), Tampereen yliopisto
MLL Tampereen osasto, eropalvelujen ohjaustyöryhmän jäsen