Tärkein pysyy – ihmiset

Miten kohdata ihmisiä, kun ei voida istahtaa vastakkain, kun ei voi nostaa lasta syliin? Tätä mietimme kovasti kuluneena keväänä. MLL Tampereen osaston tekemisen ydin on kohtaamisessa. Kohtaamme perheitä elämän taitekohdissa, niin esikoistaan odottavia pareja kuin erotilannetta läpikäyviä vanhempia. Kohtaamme uuteen kulttuuriin tutustuvia maahanmuuttajaäitejä ja nuoria koululuokissa. Kohtaamme vanhempia osana lapsiperheen arkea, minä tahansa tavallisena tiistaina kahvikupin ja legoleikkien äärellä. Ja kohtaamme lapsia, heidän tasollaan automaton reunalla istuen tai roolivaateleikin kruunu päässä.

Olemme tottuneet ajattelemaan, kuinka meillä MLL Tampereen osastossa on upeat puitteet toiminnalle Laivapuiston perhetalossa ja Pereenkulman perhekeskuksessa. Väljät ja valoisat, erilaisen leikin ja toiminnan mahdollistavat tilat. Monipuolinen kattaus leluja ja muita materiaaleja.

Kun fyysisten tilojen ovet oli pakko laittaa nopealla aikataululla kiinni, tärkein jäi onneksi jäljelle: ihmiset ja heidän osaamisensa. Elli aloitti laajan puhelinkierroksen maahanmuuttajaäideille ja vapaaehtoisille. Outi toteutti videomateriaalia tunnetaidoista opettajille etäkoulussa käytettäväksi ja järjesti virtuaalisen vanhempainillan. Anne ja Karolina keskustelivat eroon ja uusperheisiin liittyvistä teemoista asiakkaiden kanssa videoyhteydellä. Asta ja Johanna ohjasivat lapsille askartelua ja laululeikkejä virtuaalisessa etäkahvilassa. Jatta kuvasi satuvideoita lapsille. Minna vei perhevalmennuksen vauvaa odottavien parien kotisohville.

En väitä, että kevät olisi ollut helppo tai että kaikki olisi onnistunut täydellisesti. Nopean kehittämisen tilanteessa olisi suorastaan epäuskottavaa, että kaikki olisi mennyt kerralla nappiin. Istuimme alas ja mietimme, miten voimme olla kohderyhmämme tukena muuttuneessa toimintaympäristössä. Sitten lähdimme matalalla kynnyksellä kokeilemaan, mikä toimii. Muutimme suunnitelmia lennossa kokemusten mukaan. Kohtasimme ihmisiä niillä välineillä, joita tilanteessa saattoi käyttää.

Vaikka nopea kehittämistyö oli ulkoisten tekijöiden pakottamaa, se toi myös hyvää. Poikkeusaikojen jälkeenkin Eron ensiapupisteen neuvontaa ja ohjausta on tarjolla myös etäyhteyksillä, jos asiakas niin haluaa. Tämä mahdollistaa entistä paremmin koko Pirkanmaan alueen palvelemisen. Harkitsemme myös joidenkin muiden palveluiden etätoteutusten jatkoa. Esimerkiksi etäperhevalmennus sai osallistuneilta pareilta loistavaa palautetta.

Kaikkea toimintaamme ei kuitenkaan ollut helppo viedä verkkoon, ja yksi haastavimmista oli pienten lasten kohtaaminen. Vaikka taaperolle voi ohjata laululeikkejä videoyhteyden kautta, digitaalinen yhteys ei kuitenkaan korvaa sitä hetkeä, kun pieni kerholainen aloittaa kerhopäivän juoksemalla puistoon kohti ohjaajia silmät loistaen.

 

Eeva Laine
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston toiminnanjohtaja.

Eron kolme näkökulmaa

”Monesti ihmiset ajattelevat, että kummallakin osapuolella on oma eronsa, oma versionsa samoista tapahtumista, eivätkä ne juurikaan muistuta toisiaan. Mutta on olemassa kolmas versio, joka on yhtä tärkeä ja erilainen kuin kaksi muuta. Se on lapsen näkökulma eroon. Lapsen kokemukset hämmästyttäisivät vanhempia, jos he tietäisivät niistä.”

Näin toteaa Judith Wallerstein teoksessa Avioeron perintö.

Pysähdymme eroon liittyvissä asioissa pääosin vanhempien kertomusten äärelle. Onhan ero vanhemmille koko elämää sekä itseä muuttava kokemus. On kuitenkin muistettava, että sitä se on lapsillekin. Millä tavoin voisimme vanhempina ja ammattilaisina tukea lapsia ja nuoria selviämään vähin vahingoin vanhempien erosta? Kuinka voisimme kuulla lapsen ja nuoren tarpeet omien tarpeidemme yli?

Lapset eivät kärsi niinkään vanhempiensa erosta, vaan eron seurauksista. Näitä voivat olla vanhempien väliset konfliktit, huoltoriidat, toisen vanhemman menetys, lähivanhemman mielenterveyden häiriöt ja talouteen liittyvät ongelmat. Lapsetkin surevat. Lapsista saattaa tuntua, että heidät on jätetty ja he kokevat yksinäisyyttä.

Mitä lapsi tarvitsee vanhempien erotessa? Kummankin vanhempansa ja heidän tukensa. On toki haastavaa käydä läpi tunnerikasta vaihetta, jossa luovutaan parisuhteesta ja aletaan muodostamaan suhdetta yhteisten lasten vanhempina. Lapsille on äärettömän tärkeää, että vanhemmat yhdessä kertovat erosta ja mitä se konkreettisesti lapsen ja nuoren kohdalla tarkoittaa. Tätä en voi tarpeeksi painottaa. Lasten on tärkeä kuulla, ettei syy eroon ole heissä. Heidän täytyy saada kokemus, että kumpikin vanhempi on hänellä jatkossakin olemassa. Kukaan ei pysty vanhemman paikkaa lasten elämässä viemään. Vanhempien välinen hyvä yhteistyö eron hetkestä lähtien tukee lasta ja nuorta. Vanhempien kyky kommunikoida, joustaa ja tehdä kompromisseja lasta ja nuorta ajatellen on satsaus lasten hyvään tulevaisuuteen.

Olen nyt puolen vuoden ajan syventynyt Eron ensiapupisteen toimintaan. Minua on lämmittänyt havaita, kuinka keskiössä lasten ja nuorten äänet ovat olleet ja tulevat olemaan työskentelyssämme. Vuosien varrella nuorten ajatuksia ja tunteita on laitettu kansien väliin nuorten ero-oppaan muodossa sekä loistavan ERO-tus lyhytelokuvan keinoin. Lasten ja nuorten ääniä on välitetty suusanallisesti niin ammattilaisten kuin vanhempienkin korviin. Eron ensiapupisteellä on järjestetty ja järjestetään jälleen syksyllä esimerkiksi vanhemmille ja lapsille oma eroryhmä. On hienoa olla tekemässä tätä työtä yhdessä niin lasten, nuorten, vanhempien kuin erotyötä tekevien yhteistyökumppaniemme kanssa.

Pidetään toisistamme huolta: ollaan läsnä, tunnetaan, halataan, kuullaan ja puhutaan.

 

Karolina Bechinsky
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston eropalveluiden päällikkö.

Kurkataan Kipparit -kerhoon!

Ihan pienet ja vähän isommat kerholaiset saapuvat aamuyhdeksältä Laivapuiston perhetalolle ja Pereenkulman perhekeskukselle. Monen monta iloista huomenta-huudahdusta täyttävät ilman. Jälleennäkeminen on aina yhtä ihanaa! Kerhosta puhutaan usein kotona ja lapset odottavat kerhopäiviä innolla. Eroaminen omasta vanhemmasta saattaa olla myös yllättävän jännittävää. Eroikävän hetkellä mikään ei olekaan niin tärkeää kuin saada tuttu kerho-ohjaaja lähelleen, ottaa kiinni kädestä tai kavuta syliin. Aikuisen tuella polku mukaviin kerhohetkiin pääsee alkamaan.

Aamusta Kipparit ulkoilevat. Hiekkalaatikolta kuuluu: ”Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku!”. Laatikon toisella kulmalla lapset ovat heittäytyneet mahtavaan aarrejahtiin ja kaivavat innolla syvää kuoppaa. Osa keksii lähteä ponkaisemaan maasta vauhtia ja juoksee hassuja ääniä pöristellen eteenpäin. Kaikki koetaan isosti: keinut, liukumäki, maa jalkojen alla. Värit, tuoksut ja vuodenaikojen vaihtelut.

Sisällä kokoonnutaan yhteiseen piiriin. Jokainen lapsista saa vuorollaan tuoda oman kerhokuvansa yhteiselle seinälle. Yhdessä iloitaan kaikista kerhossa olijoista ja lasketaan, kuinka monta meitä onkaan. Porukalla pohditaan myös, mikä viikonpäivä tänään on, entä vuodenaika? Mitä on tänään kerhossa luvassa? Pörröiset kerhokaverit piipahtavat usein tervehtimässä piirillä istuvia lapsia: Laivapuistossa kerhosiili Eelis ja Pereellä kerhonalle Karvaturri kulkevat mukana kerhovuodessa.

Ennen sisäleikkeihin ja päivän touhuihin siirtymistä haukataan välipalaa. Masu tyytyväisenä on mukava leikkiä ja osallistua muuhun toimintaan. Kipparit-kerhossa lapsella on mahdollisuus ilmaista itseään mm. musiikin, liikkeen, kädentaitojen ja satujen kautta, leikin isoa roolia unohtamatta. Ohjaajien herkällä työotteella kerhosta pyritään luomaan kulloisenkin ryhmän ja yksilön tarpeet huomioiva. Tärkeintä kaikessa toiminnassa on lapsen turvallinen olo ja hänen kokemus osallisuudesta ryhmässä ja leikeissä. Kerho on lapsille oiva paikka harjoitella toisten huomioimista, kunnioitusta ja tunteiden ilmaisua.

Pian kerhokerta kääntyykin jo loppua kohden. Ennen vanhempien saapumista laitetaan yhdessä tavarat paikoilleen ja kokoonnutaan vielä yhteisesti piirille hyvästelemään kaverit. Viikon toinen kerhokerta on vielä tulossa ja niinpä erotessa sanommekin: Nähdään silloin!

 

Johanna Kähkönen
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston lapsi- ja perhetyön ohjaaja.

Voiko poikkeustila lisätä yhteisöllisyyttä?

Moni miettii, miten korona tulee muuttamaan elämäämme ja ajatteluamme – ja ehkä jopa maailmanjärjestystämme – pysyvästi. Mediassa keskustelua ollaan käyty muun muassa siitä, onko nykyisenlaisen globalisaation aikakausi tullut tiensä päähän, ja millaisena yhteiskunta tästä nousee. Olen viime aikoina pohtinut, tukeeko globaali kriisi lokalisaation eli paikallistumisen vahvistumista, ja mitä se voisi tarkoittaa lapsiperheiden näkökulmasta.

Terminä paikallistuminen on monimerkityksellinen, mutta lyhykäisyydessään sillä viitataan siihen, että etsitään paikallisia vastauksia globaaleihin ongelmiin. Ajatuksena lokalisaatiossa on se, että paikallisen päätöksenteon ja lähituotannon kautta lisätään yhteisöllisyyttä ja sosiaalista hyvinvointia.

Nyt poikkeuksellisen arjen aikana ja perheiden elinpiirien pienennyttyä olen pohtinut paikallistumisen mahdollisuuksia juuri sosiaalisen hyvinvoinnin lisääntymisen näkökulmasta. Kaiken negatiivisen lisäksi korona-arki on tuonut monien perheiden elämään paljon hyvääkin: on enemmän aikaa tutustua lähialueen ulkoilumahdollisuuksiin, arki on kiireettömämpää ja lapset ovat säästyneet joka keväisiltä flunssa- ja vatsatautikierteiltä. Toisaalta poikkeustila-arki on saattanut herättää toiveen yhteisöllisemmän arjen ja arkisten ratkaisujen löytymisestä. Lapsiperheiden tukiverkostojen puute ja yhteisöllisyyden kaipuu eivät ole uusia ilmiöitä. Teemat nousivat esiin esimerkiksi vuonna 2016 MLL:n Mitä kuuluu, vanhempi? -kyselyn vastauksissa. Poikkeustilan aikana yhteisöllisyyden kaipuu voi kuitenkin korostua entisestään.

Lapsiperheiden uudenlaisessa arjessa tämä on voinut tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on opeteltu pyytämään ja tarjoamaan apua. Taloyhtiön leikkipaikoilla on saatettu tehdä erilaisia avunantosopimuksia. Ollaan ehkä oltu aikaisempaa enemmän yhteydessä lasten päiväkotikavereiden vanhempiin ja ehdotettu ulkoilutreffejä. Hiekkalaatikon reunalla on juteltu isoista asioista: elämästä, haaveista ja peloista. Mediassa riskiryhmiin kuuluvien ja yksinäisten vanhusten auttamisesta on puhuttu paljon, mutta myös lapsiperheet voivat kokea yksinäisyyttä, voimattomuutta ja poikkeustilan aiheuttamia arjen hallintaan liittyviä ongelmia. Erityisesti yksinhuoltajille tilanne on ollut raskas.

Nyt yhteiskunnan rajoituksia aletaan pikkuhiljaa purkaa, mutta jäikö tästä jotain käteen? Isot yhteiskunnalliset kriisit mittaavat ihmisyyttä ja lähimmäisyyttä monella tavalla. Toivon, että tästä kriisistä jäisi käteen ainakin se, että kaikki pohtisivat omia arvojaan ja prioriteettejaan. Elänkö itseni, perheeni ja lähipiirini kannalta mielekästä elämää? Ehkä inhimillisyys ja yhteisöllisyys ovat kaiken tämän jälkeen entistä tärkeämpiä arvoja.

 

Elli Nieminen
Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston monikulttuurisen ystävä- ja perhetyön koordinaattori.

 

Paikallistumisesta esimerkiksi:

Hines, Colin (2000). Localization: A Global Manifesto. London & Sterling, VA: Earthscan Publications Ltd.

Vauvan syntymä ei odota epidemian väistymistä

Istun toimistohuoneessa kannettavan tietokoneen ääressä ja odotan ensimmäisen etäyhteydellä pitämäni perhevalmennusillan alkua. Etäyhteystekniikan toimivuudesta vastaavan viestintäassistentin kanssa vilkuilemme kelloa. Tunnelma on jännittynyt – löytävätkö vauvaa odottavat vanhemmat valmennuksemme ja uskaltautuuko kukaan tulemaan linjoille? Äkkiä numerot ja nimet alkavat vilkkua ruudun reunassa, ja joukko kasvaa hetki hetkeltä. Lopulta iltaan osallistujien määrän voi laskea kymmenissä. Olemme löytäneet odottavat vanhemmat.

Kun itse odotin esikoistani 2000-luvun alussa, aika oli toinen. Muistan silti hyvin, kuinka odotukseen liittyvät asiat täyttivät mielen. Mietimme puolisoni kanssa synnytystä ja vanhemmuutta. Raskaudessa oli omat haasteensa ja koska olin aika nuori esikoisen saadessani, moni ystävistä ei ollut vielä samassa elämäntilanteessa. Odotus oli toisaalta kutkuttavan jännittävää, toisaalta siihen liittyi monenlaisia huolia ja tunteita. Niitä oli kova tarve jakaa ja päästä puhumaan jonkun kanssa. Imin tietoa kaikista eri lähteistä, kävimme neuvolan perhevalmennuksissa ja juttelin odotuksesta ystävien kanssa. Suvussakin esikoisemme oli ensimmäinen lapsenlapsi, joten odotusta oli ihana jakaa monen läheisen kanssa. Odotus ei ollut vain meidän vanhempien juttu, vaan odotimme yhdessä, koko suku.

baby
Kuva: Pixabay
Ainutlaatuinen odotusaika

Vauvan odotusaika on aina ainutlaatuinen. Erityisesti esikoista odottaessa kaikki on uutta ja jo pelkästään identiteettimuutos naisesta äidiksi ja miehestä isäksi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Mieleen saattavat nousta oman lapsuuden kokemukset ja aika onkin otollinen pohtia vanhemmuutta ja sitä millainen vanhempi itse haluaisi olla. Ne, jotka odottavat vauvaa yhdessä kumppanin kanssa, saattavat myös miettiä kuinka vauvan syntymä vaikuttaa parisuhteeseen. Vauvan syntymän jälkeen arki muuttuu, ja jaksamiseen liittyvät kysymykset ovat myös monen odottajan mielessä.

Nyt poikkeusaikana moni toimija on joutunut sulkemaan ovensa ja esimerkiksi perhevalmennukset on pitkälti keskeytetty. Moni odottaja jää nyt ihan eri tavalla yksin, kun mahdollisuudet jakaa asioita ja kuulla muiden kokemuksia ovat heikommat. Voi myös olla tilanne, että vauvaa odotetaan ilman kumppania ja silloin yksinäisyys korostuu entisestään. Joillekin huoliajatukset ja epävarmuus tulevasta voivat olla suuri ahdistuksen aihe.

MLL Tampereen osasto tukenasi

Olemme MLL Tampereen osastolla järjestäneet Parista perheeksi -matkalla vanhemmuuteen -perhevalmennusiltoja vuodesta 2016. Ne ovat osa Tampereen kaupungin perhevalmennusta, ja illan teemana ovat erityisesti parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvät kysymykset. Pohdimme myös arjessa jaksamista silloin kun vauva syntyy. Nyt poikkeusaikana päätimme kokeilla perhevalmennuksemme pitämistä etänä. Ilta oli menestys, ja saimme paljon positiivista palautetta siitä, että valmennus järjestettiin. Myös etäyhteyksien kautta oli mahdollisuus pysähtyä tärkeiden asioiden äärelle nyt kun ne olivat juuri näille tuleville vanhemmille ajankohtaisia. Vauvat eivät odota sitä, että koronaepidemia väistyy, vaan niitä syntyy Tampereellakin joka päivä. Hyvä niin.

Perhevalmennusiltaan osallistuneen tulevan äidin luvalla kerron hänen ajatuksiaan. Hän kertoi kaipaavansa tuen ja jakamisen lisäksi myös mahdollisuutta nauttia tästä ainutkertaisesta kokemuksesta. Tässä vallitsevassa tilanteessa voi olla välillä vaikeakin jakaa omaa innostusta muiden kanssa, kun toisaalta monilla on nyt suuria huolia. Tämä äiti koki, että oli ihana pysähtyä odotusaiheen äärelle ja saada jakaa ajatuksia muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Tarvitsemme tukea toisiltamme ja mahdollisuutta iloon myös tässä ajassa. On tärkeää, että me kaikki perheiden hyvinvoinnin eteen työtä tekevät tahot mietimme, miten voimme tavoittaa ja tukea perheitä myös näin poikkeusaikana. Pidetään digikorvatkin auki!

Onnellista odotusaikaa kaikille odottaville vanhemmille!

 

Minna Vanhanen

Kirjoittaja on MLL Tampereen osaston lapsi- ja perhetyön ohjaaja sekä äiti. 

Lasten oikeuksien sopimuksen juhlavuosi

dav

Tänä vuonna 20.11. tulee kuluneeksi 30 vuotta, kun lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa. Sopimus kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi, ja sitä kehitetään edelleen, jotta se vastaisi muuttuvan maailmaan haasteisiin.  20.11.1959 eli 60 vuotta sitten hyväksyttiin yleisluontoinen lapsen oikeuksien julistus, joka ei sido valtioita oikeudellisesti, mutta 30 vuotta myöhemmin hyväksytty sopimus on sitova. Lähes kaikki maailman maat ovat ratifioineet tämän tärkeän sopimuksen. Suomessa sopimus tuli voimaan 1991.

Vuonna 2002 lapsen oikeuksien päivä lisättiin suomalaisiin kalentereihin Suomen UNICEF:in aloitteesta. Suomen UNICEF on kampanjoinut ja kannustanut suomalaisia liputtamaan sopimuksen kunniaksi. Sinnikäs kampanjointi on tuottanut tuloksen; yliopiston almanakkatoimisto hyväksyi vuonna 2018 20.11. päivän liputuspäiväksi, joten päivä saa lipunkuvan kalenteriin 2020.

Lapsen oikeuksien päivän tarkoitus on herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja muualla. Suomi on ratifioinut sopimuksen, mikä tarkoittaa sitä, että valtio sitoutuu muuttamaan lakinsa ja toimintansa sopimusta vastaavaksi. Yhdysvallat on ainoana maana sopimuksen ulkopuolella! Sopimuksessa on neljä yleistä periaatetta:

  1. Syrjimättömyys (artikla 2)
  2. Lapsen edun huomioiminen (artikla 3)
  3. Oikeus elämään ja kehittymiseen (artikla 6)
  4. Lapsen näkemysten kunnioittaminen (artikla 12)

Aikuisten tehtävä on huolehtia lasten oikeuksien sopimuksen toteutumisesta. Aikuisten velvollisuus on myös ylläpitää keskustelua lasten oikeuksista, jotta ne toteutuvat käytännössä. Meidän tulee luoda sellaiset olosuhteet, jotta lasten on turvallista olla ja elää jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Aikuisten tulee antaa arjen toiminnassa lapsille mahdollisuudet oman ikätasonsa mukaisesti toimia asioidensa puolesta puhujina ja äänitorvina, jotta sopimuksen neljä yleistä periaatetta toteutuvat jatkossakin. ”Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.” (– J.P. Grant, UNICEF:in entinen pääsihteeri)

Juhlapäivän ja -vuoden kunniaksi nostetaan lippu salkoon 20. marraskuuta!

Lähde: www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/mika-on-lapsen-oikeuksien-sopimus/

 

Asta Ihamäki, kerhonohjaaja, Pereenkulman perhekeskus

Ero-oppaan monet kasvot

On marraskuu, ja muistelen hymyillen kevättä 2014, jolloin sain kuulla saavani olla pieni murun murunen Mannerheimin lastensuojeluliiton Tampereen osaston Lapsi ja ero -projektia. Tarkoitus oli vain antaa kasvot muutamille ero-oppaan valokuville. Tänä päivänä tunnen ylpeyttä saadessani olla muutakin kuin kasvot – minua kuunneltiin.

Minä olen parikymppinen, itsenäinen ja vahva nuori nainen. Paljastan silti jotakin – minunkin vanhempani ovat eronneet ollessani vain kahden vuoden ikäinen. En muista aikaa, jolloin olisimme muodostaneet vanhempieni kanssa yhden, kokonaisen perheen, mutta olen kiitollinen, etten muista aikaa, jolloin kolmen koplamme on jakaantunut eri osoitteisiin. Isä yhteen, minä ja äiti toiseen. Pienenä kuvittelin, että minulta puuttuu jotakin, mitä kaikilla muilla tuntui olevan – ydinperhe. Olin väärässä. Tänä päivänä totean ylpeydellä, että perheeni muodostuu äidistä, joka on toiminut vanhempana kahden edestä. Isäpuolesta, joka on huolehtinut minusta kuin omastaan. Sisarpuolista, joiden kanssa sain kasvaa ollessani ”ainoa lapsi”.    Maailma on kääntänyt lapsuusvuosieni jälkeen uuden, rikkaamman sivun, jossa sana ”perhe”, ei enää tarkoita pelkästään tavallista ydinperhettä.

Ero-oppaan teon alkumetreillä eteeni nousi kuitenkin eräs mieleeni painunut kysymys: Miltä tuntuu olla lapsen saappaissa vanhempien eron keskellä? En tiedä, sillä minulla ei ollut vaihtoehtoja valita miten menettelisimme. Ajattelen kuitenkin omasta lähtökohdastani, että tärkeintä ei ole lapsen huomiointi myrskyn siimeksessä vaan vasta poudan tultua. Minulle oli mittaamattoman arvokasta saada tulla kuulluksi alkaessani iän myötä esittää kysymyksiä ”Miksi juuri meidän perhe on tällainen?” tai ”Mutta miksi kaikkien muiden isät tulevat kevätjuhliin?”. Se on mittaamattoman arvokasta vielä tänäkin päivänä, muodostaessani omaa identiteettiäni yhä vahvemmaksi. On tärkeää, ettei näiden asioiden kanssa tarvitse olla yksin.     Tarinat kasvattavat ja avartavat. Siksi minulle on kunnia asia saada olla mukana Eron ensiapupisteen toiminnassa vielä vuonna 2019, ja päästä jakamaan ajatuksia samoja asioita läpikäyvien nuorten kanssa.

– Annika Junno

Eri sukupolvea, samaa joukkoa

Syksy on MLL Tampereen osaston Yli sukupolvien -toiminnassa vilkasta aikaa. Koulut ovat alkaneet, ja sekä uudet että vanhat koulumummot ja -vaarit osallistuvat taas pienten koululaisten arkeen. Syyskuussa toteutimme jokavuotisen nuorten mediaprojektin Wivi Lönnin koulun 9F:n ja vapaaehtoisten senioreiden voimin. Kerhoissa, perhekahvilassa ja vauvakerhossa on tuttuun tapaan mukana ”varaisovanhempia”, jotka nauttivat lasten ja perheiden kanssa olemisesta.

IMG_0692
Koulumummo Anna-Maija Maijala tokaluokkalaistensa kanssa.

Läsnäoloa lapselle
Vapaaehtoiset koulumummot ja -vaarit tekevät tärkeää työtä luokan toisena aikuisena ja opettajan apukäsinä. Suurin ilo heistä on kuitenkin lapsille, joille mummojen ja vaarien läsnäololla on paljon kauaskantoisempi merkitys kuin pelkkä tehtävistä selviytyminen.  Oikeiden isovanhempien tapaan koulumummot ja -vaarit kuuntelevat lapsia ja juttelevat heidän kanssaan, ovat mukana leikeissä ja tarvittaessa lohduttavat.

Jokainen lapsi tarvitsee turvallista ja luotettavaa aikuista, jolla on aikaa pysähtyä ja kuunnella. Kiireisten opettajien rinnalla hälisevässä kouluympäristössä koulumummot ja -vaarit ovatkin mitä parhain lisätuki lapsille.

Anna-Maija Maijala on toiminut koulumummona viime syksystä asti. Hän on toimintaan enemmän kuin tyytyväinen – oman hyödyllisyyden ja onnistumisen tunteen lisäksi hän saa paljon myönteistä palautetta luokan lapsilta ja opettaja Elina Holopaiselta.

–Sekä Elina että lapset odottavat kovasti tiistai- ja keskiviikkopäiviä, kun minä tulen. Kuulen usein, että ”ihanaa kun olet täällä”, ”mä tykkään susta” ja ”sä oot paras ope koulussa”, Anna-Maija kertoo.

Anna-Maijan mukaan toiminta sopii jokaiselle mummolle ja vaarille, joka haluaa olla turvallisena aikuisena lasten arjessa ja kokee toiminnan mielekkäänä. Ei tarvitse osata mitään erityistä – pelkällä läsnäololla saa paljon aikaan!

ryhma2
Nuorten mediaprojekti – Nuoret ja seniorit keskustelevat unelmista.

Unelmointia yli sukupolvien
Nuorten mediaprojektiin lähtivät tänä vuonna Wivi Lönnin koulun 9F ja seitsemän vapaaehtoisen seniorin joukko. Toteutimme projektin aiempaa tiiviimmässä muodossa, ja Yli sukupolvien -toiminta painottui mediakasvatusta enemmän. Veimme osallistujat myös aivan uudenlaisen tekemisen pariin, nimittäin teatteriesitystä katsomaan!

Tanssiteatteri MD:n Hällä-näyttämöllä näimme esityksen nimeltä Suuri harppaus, joka kertoi unelmista, tulevaisuudesta ja elämän taitekohdista. Projektimme nuorten peruskoulu on päättymäisillään, joten kyseiset aiheet varmasti pyörivät heidän mielessään. Esitys puhutteli myös senioreita, jotka pääsivät ajattelemaan omaa nuoruuttaan ja sitä, miten aikuinen voi tukea (tai huonossa tapauksessa olla tukematta) unelmoivaa, omaa tietään etsivää nuorta. Esitystä odotellessa oli mukavaa kuulla erään senioriherran sanovan: ”Ei koskaan pidä lopettaa unelmointia.”

Seuraavalla viikolla kokoonnuimme Laivapuiston perhetalossa, jossa nuoret ja seniorit pääsivät toden teolla yhteistyöhön. Osallistujat keskustelivat omista unelmistaan kaikki yhdessä sekä pienryhmissä. Varsinkin pienryhmien keskustelua oli ilo seurata – nuoret ja seniorit kuuntelivat toisiaan tarkkaavaisesti, ja keskustelu pysyi hyvin yllä. Ilmapiiri ryhmissä oli avoin ja suvaitsevainen. Turha väittää, etteivät nuoret ja ikäihmiset olisi kiinnostuneet toistensa ajatuksista tai tulisi toimeen! Hyvää vuorovaikutusta kyllä syntyy, kun siihen annetaan tilaisuus.

Lähtiessään seniorit kertoivat nuorten kanssa työskentelyn olleen antoisaa ja muistuttaneen, millaista oli olla 15-vuotias. On tärkeää kuunnella lasten ja nuorten ajatuksia. Senioreiden omassa lapsuudessa ja nuoruudessa vanhemmat kantoivat harteillaan sodan taakkaa, minkä vuoksi lapset jäivät usein vähän syrjään. Mutta kuten senioritkin sanoivat, onneksi nykyään kaiken ikäisten ajatuksille annetaan arvoa. Tähän myös nuorten mediaprojekti ja koko Yli sukupolvien -toiminta tähtää!

IMG_5850
Kerhomummo Pirjo ja kipparit leikkimässä.

Mikä ihmeen JVG ja flossaus?
MLL Tampereen osastolla on tällä hetkellä useampi ihana kerhomummo, jotka leikkivät ja rupattelevat yhdessä lasten kanssa. Lapset saavat paljon iloa kerhomummoista, mutta myös toisinpäin. Pirjo on ollut kerhomummona viitisen vuotta.

–Lasten touhukkuus ja iloisuus antavat minulle paljon energiaa. Kohtaan työssäni vanhuksia eikä minulla ole lapsenlapsia, joten Kipparit-kerho on minulle todella hyvä paikka ja oiva vastapaino työlle.

Kerholaisten kautta saa myös tietoa siitä, millaista nykyajan lapsiperheiden elämä on. Kerran kerhossa eräs 2-vuotias poika kertoi Pirjolle kuuntelevansa YouTubesta JVG:tä.
–Mikä se JVG on? Pirjo ihmetteli.
–Laulaja! poika vastasi pontevasti.
Tutuksi ovat tulleet myös esimerkiksi Netflix ja flossaus, jota kerran leikkipuistossakin harjoiteltiin.

Pirjolla on toiminnasta ainoastaan myönteisiä ajatuksia. Hän suosittelee mukaan lähtemistä kenelle tahansa, joka viihtyy lasten seurassa ja on riittävän terve. Lapset ovat iloista ja puuhakasta seuraa, mutta he myös muistuttavat meitä aikuisia siitä, että elämässä on katsottava eteenpäin.

Emmi Suominen
Viestintäassistentti
MLL Tampereen osasto

Pidä huolta – kun tarvitaan

kadet_pixabay

Lapsen ja nuoren kasvu ja kehitys aiheuttavat vanhemmassa paljon iloa ja ihmetystä – mutta myös huolta ja pelkoa.

Huolestuneita ajatuksia saattavat paisuttaa muiden vanhempien puheet. Tätä ruoka-ainetta ei saisikaan antaa lapsille, ja naapurin poika oli taas kaahannut ojaan mopoautollaan. Ja entä ne karmeat uutiset, joissa kerrotaan kadonneista lapsista ja huumeisiin ratkenneista nuorista!

Onnettomuuksia, katoamisia, huumeita ja muita isoja vaikeuksia tulee tietysti välttää. Rajansa kuitenkin kaikella – on paljon kokemuksia ja kömmähdyksiä, jotka tekevät lapselle ja nuorelle hyvää, vaikkei alkuun siltä tuntuisi.

Pienellä lapsella on paljon opittavaa. Siistillä vanhemmalla voi otsa rypistyä, kun lapsi sutii vesivärejä paperin sijaan itseensä tai lätsäyttää puuroa matolle. Tämä on kuitenkin välttämätön vaihe, jotta lapsi voi lopulta oppia maalaamaan paperin sisäpuolelle ja syömään siivosti. Ja hei, pieni sotku ei ole maailmanloppu!

Myös haastavampien taitojen, kuten uimisen, opettelu saattaa olla vanhemmalle stressin paikka. Toki uivaa lasta tulee vahtia ja neuvoa, mutta pidetään painotus myönteisissä asioissa. Muistatko itse, miten lapsena oli niin riemukasta pulikoida, ettei olisi malttanut lopettaa laisinkaan? Varmasti haluat, että myös omalla lapsellasi on yhtä hauskaa.

Nuoruus taitaa olla vaihe, joka mietityttää vanhempia eniten. Nuori irtautuu vanhemmistaan ja hänellä on ”omia juttuja”, mikä on luonnollista, mutta silti niin hämmentävää. Äskenhän se vielä leikki päiväkodissa poneilla, mutta nyt se jo seurustelee ja tekee YouTube-videoita! Nuorena tunteet kuohuvat ja vanhempi voi joutua tiukkaan paikkaan, kun hänen ja nuoren näkemykset eivät kohtaa. Sopivassa määrin riitely on oikeastaan hyvä asia – nuori päästää tunteensa ulos eikä jätä niitä sisälleen kaihertamaan, ja samalla hän voi oppia perustelemaan kantansa niin, että toinen ymmärtää häntä paremmin. Vanhemmankin kannattaa joskus miettiä, ovatko omat huolet ja kiellot perusteltuja, vai onko kyse vain ennakkoluuloista.

Muistan itse, kuinka lukion loppumetreillä päätin lähteä Ranskaan kieltä opiskelemaan. Asiasta kuullessaan isäni suunnilleen hyppäsi katosta läpi, ei siis innosta vaan kauhusta. Eihän noin voi tehdä! Tästä huolimatta lähdin vuodeksi Nancyyn, missä sain monia ikimuistoisia kokemuksia ja opin ranskan kielen lisäksi paljon muutakin, esimerkiksi sen, että minä tosiaan pystyn hoitamaan asioitani jopa ulkomailla. Mielestäni onnellisen elämän ja menestyksen yksi edellytys on se, että keskittyy rajoitusten sijaan mahdollisuuksiin.

Me MLL Tampereen osastolla kannustamme vanhempia pohtimaan, ovatko jotkin uhaksi mielletyt asiat oikeasti uhkia lapselle ja nuorelle. Voisivatko ne olla mahdollisuuksia tai ihan tavallinen osa lapsen ja nuoren kehitystä? Aloitamme pian Facebook-kampanjan, joka käsittelee juuri tätä aihetta, ja myös sinulla on mahdollisuus ilmaista kantasi. Seuraa Facebook-sivuamme, niin pysyt mukana!

Emmi Suominen
Viestintäassistentti
MLL Tampereen osasto

Kuva: Pixabay

Ympäristötyötä

dav

Pinnalla oleva keskustelu on kohdistanut kansalaisten huomion isoihin ja hiukan pienempiinkin ilmastotekoihin. Ihmisiltä on kysytty, mitä itse kukin voisi tehdä ympäristömme ja tulevaisuutemme turvaamiseksi.

MLL Tampereen osastolla lasten ympäristökasvatus on ollut läpileikkaava teema jo vuosikymmeniä. Olemme ottaneet vakavasti sen, että omalta osaltamme osallistumme ympäristötalkoisiin, toimimme määrätietoisesti ja opettelemme asioita, joilla tehdä asioita kestävällä tavalla.

MLL Tampereen osasto lanseerasi aikanaan pormestari Timo P. Niemisen I love siisti Tampere -kampanjaan hokeman:

”Minä lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon,
että roskia maahan heitä en ja luontoa siten suojelen.”

Tämän lorun osaa jokainen kerholaisemme ja tietää, mitä se tarkoittaa. Lorun on ottanut käyttöönsä moni muukin, iloitsemme siitä!

Wivi Lönnin koulun oppilaat (ent. Pyynikin koulu) tekivät ylisukupolvisessa mediaprojektissamme roskaräpin, jossa siinäkin kiinnitetään huomiota teemaan. Lähde nuorten mukaan viestin viejäksi, kuuntele ja jaa räppi tästä. 

MLL Tampereen osaston lasten ympäristökasvatussuunnitelma sai ympäristöjärjestön lapsiasiainvaltuutetun palkinnon. Suunnitelmaa toteutetaan kerhoissamme edelleen.

Vanhempien toiveesta meillä toimii Laivapuiston perhetalon Löytölä: kierrätämme lasten vaatteita, kirjoja ja lehtiä. Voit lukea lisää Löytölästä tästä.

Lajittelemme jätteet. Askarteluissa meillä on käytössämme suurelta osin kierrätysmateriaalia. Meille aarteita ovat lelu- ja kirjalahjoitukset. Moni tavara on saanut uuden elämän toiminnassamme mukana olevien lasten leikeissä.

Muoviset kertakäyttöastiat eivät kuulu meille, vaikka niin monesti tiskaamisen voisi välttää kertakäyttömukeihin turvautumalla. Totta totisesti paperittomassa toimistossa emme kuitenkaan elä. Tässäkin meillä on paljon tehtävää.

Merkittävää ympäristötyötä on myös se, että voimme liikkua ja leikkiä lasten ja perheiden kanssa ulkona. Täällä kaupungissakin, keskusta-alueella. Laivapuiston leikkikenttä on meille tärkeä kohtaamispaikka. Voimme tarkkailla niin luontoa kuin rakennettua ympäristöä, opetella kunnioittamaan sitä ja nauttimaan siitä.

Yksi ympäristökasvatuksemme tärkeimmistä sisällöistä on sosiaalisten taitojen vahvistaminen – hyvä ympäristö on turvallinen.

Ympäristötyössäkin pätee hyväksi lähtökohdaksi lapsen näkökulma. Ympäristö, joka on hyvä lapsille, on varmasti hyvä myös aikuisille.

Kaija Reiman-Salminen
Toiminnanjohtaja
MLL Tampereen osasto