LAPSELLA ON OIKEUS MOLEMPIIN VANHEMPIINSA MYÖS ERON JÄLKEEN

Alakouluikäinen tyttö kävelee keskustan sivukadulla isänsä vieressä ja vilkaisee isäänsä hymyillen kantaen toisessa kädessään patonkia ja toisessa kädessään muovipussissa suklaajäätelöpakettia.  Hän on saanut valita iltapalaherkut kaupasta. Isän kävely on vähän hankalaa, kun hän joutuu käyttämään kyynärsauvaa nuljautettuaan nilkkansa. Isällä on muovikassi vapaassa kädessään ja ostosten oranssiset tarjouslaput kuultavat muovikassin läpi. Isää mietityttävät tytön äidin hetki sitten kotitalon alaovella sanomat moitteet siitä, ”kun et sinä koskaan hanki tytölle mitään etkä anna edes viikkorahaa”. Mistä ihmeestä hän rahaksi muuttuisi? Hyvä, että pystyy elatusmaksun maksamaan joka kuukausi. Ja onko se raha ja tavara niin tärkeää, kun heillä on mukavaa tytön kanssa muutenkin. Käydään metsäkävelyillä ja pelataan Afrikan tähteä. Se on tytön lempipeli ja aina välillä hän antaa tytön tarkoituksella voittaa, että tälle tulee hyvä mieli.

Monet vanhemmat ovat erotilanteessa ymmällään ja hädissäänkin uuden tilanteen edessä. Mikä kaikki muuttuu elämässä, mitä asioita pitää hoitaa ja järjestää uudella tavalla. Kaikkien perheenjäsenten elämä mullistuu ja kaikki menettävät erossa jotakin. Vanhempien ero vaikuttaa tietenkin myös lapsiin ja sen vuoksi vanhempien täytyy omasta kriisistään huolimatta kyetä huomioimaan lapsia erityisellä tavalla. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että molemmat vanhemmat säilyvät hänen elämässään vanhempien erosta huolimatta. Pienen lapsen huolenaiheet voivat aluksi olla hyvin konkreettisia: häntä voi askarruttaa, missä kotoa pois muuttava vanhempi nukkuu ja kuka tästä pitää huolta. Jos vanhemmat eivät kerro lapselle miten tämä tulee tapaamaan toista vanhempaansa eron jälkeen, lapsi voi pelätä, ettei hän tapaa tätä enää ollenkaan, kun tämä muuttaa pois yhteisestä kodista.

Lapsella on myös oikeus säilyttää myönteinen käsitys kummastakin vanhemmastaan riippumatta siitä, mitä vanhemmat toisistaan erotilanteessa ajattelevat. Lapselle on hyvä kertoa miksi vanhemmat erosivat ja on hyvä myös korostaa sitä, että lapsi voi edelleen olla läheinen myös muualla asuvan vanhemman kanssa, vaikka vanhemmat eivät keskenään enää tulekaan toimeen. Yksiselitteisesti paras asia, minkä vanhemmat voivat lapsensa parhaaksi tehdä, on lopettaa riitely. Myös itseään ajatellen vanhemmat voivat nähdä erossa mahdollisuuden ”sulkea riitelyn ovi takanaan”.

MLL Tampereen osaston eropalveluissa on juuri paraikaa meneillään kuuden Eron edessä -illan sarja. Syyslomaviikon jälkeen 23.10. klo 17.30-19.30 on vuorossa erityisesti miehille suunnattu ilta otsikolla Miehenä ja isänä eron edessä. Mikä erokriisissä on normaalia ja mikä ei? Mikä auttaa? Miten ero muuttaa isyyttä? Lämpimästi tervetuloa niin isät kuin äiditkin.

Anne Haring, perhetyön koordinaattori

MLL Tampereen osasto

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s