Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon

Toimiminen MLL:n Tampereen osaston hallituksessa on ollut minulle erittäin palkitsevaa vuosien ajan. On hienoa nähdä kuinka Kaijan johdolla organisaatio ja vapaaehtoiset toimivat aivan uskomattoman tuloksellisella tavalla. Olen sekä kiitollinen että nöyrä, kun minulle uskottiin puheenjohtajan kuvitteellinen nuija tämän vuoden alusta. Uskon, että toiminta niin työntekijöinä, hallituksen jäseneninä kuin vapaaehtoisinakin antaa meille kaikille paljon. Mutta muistammeko mainita siitä muille?

MLL:n arvot
-lapsen ja lapsuuden arvostus
-yhteisvastuu
-inhimillisyys
-ja yhdenvertaisuus
ovat asioita, joita on helppo kunnioittaa. Muistammeko kertoa niistä muille ihmisille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Jokainen meistä kuuluu monenlaisiin virallisiin ja epävirallisiin yhteisöihin. Voisimme toimia markkinointivoimana jokainen omien yhteyksiemme kanssa.

MLL on avoin järjestö, jonka jäseneksi kaikki ovat tervetulleita. Jäsenet tuovat vaikuttavuutta, tuloja ja mahdollisuuksia laajentaa ja kehittää toimintaa. Jäsenhankinnan tulisi olla meidänkin osastollamme aktiivista perustoimintaa. Käsi sydämelle menee myös itselläni – milloin pyysin viimeksi ystävääni, tuttavaani tai toiminnassa kohtaamaani henkilöä liittymään MLL:n jäseneksi. Entä sinä?

Toimintaan osallistuu paljon vanhempia ja lapsia, jotka eivät vielä ole jäseniä. Me kaikki tapaamme aktiivisia ja ajattelevia ihmisiä, jotka eivät vielä ole jäseniä. Lähdetään yhdessä markkinoimaan toimintaamme.

Miksi jäseneksi kannattaa liittyä?
– Haluamme edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia.
– Tampereella tarvitaan lapsiperheiden puolestapuhujia ja voimien yhdistäjää.
– Ilman jäseniä toimintaamme on hankalaa kehittää.
– Tarjoamme erilaisia jäsenetuja.
– Ennenkaikkea toiminnasta saa myös itselleen hyvän mielen – kun annat, myös saat.
Jäsenhankinta-aineistoa on saatavilla Laivapuistosta.
– Liity jäseneksi –esite on A6-kokoinen esite, jossa jäseneksiliittymiskuponki. Postimaksu on valmiiksi maksettu
– Liity jäseneksi –flyerit ohjaavat liittymään jäseneksi verkossa.
Jokainen meistä voi ottaa pienen kasan molempia laukkuihimme/povitaskuihimme ja antaa niitä kohtaamillemme ihmisille hymyn kera. Usko, että oma hyvä kokemuksemme kantaa ja moni ystävämme lähtee mukaan hyvään työhön. Itse lupaan olla tänä vuonna tosi aktiivinen ja asetan tavoitteeksi ainakin kymmenen uutta jäsentä.

Entä sinä – tule mukaan!
Jaana Kaartinen
MLL Tampereen osaston puheenjohtaja

Advertisements

Läsnäolon lahja

Teen töitä yrittäjänä mainos- ja viestintätoimisto Villivisiossa. Perheeseeni kuuluu kaksi lasta, 3-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika. Vaimoni on samassa ihmisessä elämäni rakkaus ja yhtiökumppanini. Aika ajoin kuulemme kysymyksen, että kuinka me hoidamme arjen ja työn yhdistämisen lasten kannalta. Mistä löytää aika lapsille ja perheelle?

Tähän on helppo vastata, sillä olen tehnyt itselleni lupauksen läsnäolon lahjasta lapsilleni – ja koko perheelle.

Tärkein asia on pitää huolta siitä, että päivän aikana työt hoidetaan sillä intensiteetillä ja ajatuksella, että kotona lasten hereillä ollessa kenenkään ei tarvitse puhua työpuheluita, lukea maileja tai suunnitella presentaatioita. Tai olla täysin omissa ajatuksissaan – paikalla, mutta eri planeetalla. Kotona lapset ansaitsevat enemmän: leikin, kuuntelevat korvat ja hassuttelijan.

On aidosti hyvä tunne, kun haemme vaimoni kanssa useimmiten lapset yhdessä tarhasta, ja kummankin kaulaan kapsahtaa jotain hyvin arvokasta. Saamme kuulla innokkaista – ja joskus vähemmän innokkaista – suista, kuinka päivä oli mennyt ja kuinka monta kalapuikkoa tai keittolautasta meni tänään. Itseäni harmittaisi todella paljon, jos hukkaisin nämä pienet hetket. Ja ne olisi helppo välttää, jos näin antaisi asioiden tapahtua.

Kun lapset ovat unten mailla, on tilanne luonnollisesti eri. Jos tilanne vaatii, niin silloin töitä tehdään – kelloon katsomatta. Tulipalot minun pitää pystyä sammuttamaan 9–17 välisenä aikana ja edistämään asioita tarkoituksen mukaisesti.  Suuri kiitos kuuluu myös erinomaisille yhtiökumppaneille ja mahtavalle jengille töissä – vastuunkantoa parhaimmillaan.

Itselleni yrittäjyys ei ole hyväksyttävä tekosyy perheen ja läsnäolon laiminlyönnille. Tarinat vuosien ajan kestävistä ja säännöllisistä 15 tunnin työpäivistä sekä arjesta ilman omaa aikaa ja harrastuksia saavat minut ihmettelemään kyseisten henkilöiden arjen hallinnoimisen, resursoinnin ja delegoinnin kykyä. Sankariksi sillä ei pääse, ja jaetut mitalitkin ovat harvassa.

Turha jeesustella, olen nimittäin itsekin muutaman kerran miettinyt, että olisipa jokin presentaatio tai tarjous ollut mukavampi tehdä toimistolla 17–21 kuin samana iltana 21–01, mutta minun on huomattavasti helpompi ottaa itseltäni kuin perheeltäni.

Uskon esimerkin voimaan ja hyviin muistoihin. Haluan lasteni muistavan kotiarjenkin mukavan yhdessäolon kautta, en läppärin takana murisevan – tai kokonaan poissa olevan – isähahmon.

Mikä sai minut tekemään tämän lupauksen? Molemmat lapsemme ovat neljä vuotta kestäneiden hedelmällisyyshoitojen, lääketieteen kehittymisen ja lääkäreiden omistautumisen mahdollistamia ihmeitä.  Se oli joku itkun ja pettymyksen täyttämä yö, kun tämän lupauksen ääneen vannoin.

”Jos meidän kotiin koskaan lapsi syntyy, niin lupaan olla niin hyvä isä kuin ikinä osaan ja pystyn.”

Tästä me yritämme pitää kiinni meidän kotona. Lapset ovat pieniä vain niin lyhyen hetken.

Olli Lehtisalo

MLL Tampereen osasto

 

Muutosta elämään – tavarapaljous kuriin ja mielenkomerot puhtaaksi

Elämme tavarapaljouden keskellä.  Tavaroita kertyy fyysisesti kaappeihin, varastoihin, kellarikomeroihin ja ullakoille. Samalla tavarat myös täyttävät psyykkisiä mielenkomeroita. Muistammeko edes, mitä omistamme? Tarvitsemmeko kaiken sen tavaramäärän vai voisimmeko luopua jostakin ja tulla toimeen vähemmillä esineillä ja tavaroilla? Näin keväällä auringon valon lisääntyessä meille tulee tarve siivota ja järjestellä, sillä valo paljastaa armottomasti talven aikana nurkkiin kertyneet pölypallerot. Kodin tavarat ja esineet sitovat ja vievät psyykkistä energiaa, jonka voisi käyttää muuhun tarkoitukseen.  Kun fyysisesti puhdistamme ja siivoamme ylimääräisiä tavaroita, raivaamme myös mielenkomeroita. Joten olisiko aika luopua jostakin ja samalla puhdistaa ja tuulettaa myös mielenkomeroita?

Tavaroihin ja esineisiin syntynyt tunneside estää meitä luopumasta tavaroista ja menemästä elämässä eteenpäin. Tunneside voi olla jo lapsuudessa opittu tapa. Isovanhemmat ja vanhemmat ovat voineet elää köyhyydessä, jolloin tavaroihin kohdistuva arvostus ja arvo voidaan kokea mittaamattomana. Tämä pula-ajalta peräisin oleva asenne tiedostamattomasti välittyy sukupolville, jotka elävät runsauden ja yltäkylläisyyden maailmassa.  Esineen tai tavaran saamiseen liittyvä tunnevaltainen tilanne; muisto siitä henkilöstä, tilanteesta ja elämänvaiheesta linkittyvät esineeseen ja luovat helposti tunnesiteen tavaraan. Tavaroita raivatessa kannattaakin pohtia, millaisiin esineisiin on kiintynyt ja miksi. Saatat ehkä säilyttää esineitä, joihin liittyy nuoruuden unelmia. Tällöin esineestä luopuminen voi merkitä luopumista vanhoista unelmista. Joitakin esineitä säilytämme velvollisuudentunteesta tai niihin voi liittyä häpeää. Tarpeettomaksi tulleista esineistä voi olla vaikea luopua, jos niihin on sijoittanut ja satsannut paljon rahaa ja energiaa. Joten tunnesiteiden katkaiseminen ja irrottaminen yksitellen auttavat karistamaan taakkoja, joita et enää halua kantaa. Tällöin elämääsi tulee tilaa uusille unelmille ja seikkailuille. Vaikka hävittäisit menneisyyden tavaroita, niin muistot niistä eivät katoa sydämestäsi.

Tavaroiden vieminen ja kerääminen varastoon on mielenkomeroiden täyttämistä ja päätöksenteon lykkäämistä – sitku ja mutku-elämää (poikkeuksena kausitavarat ja lyhytaikainen varastointi esim. lapsiperheissä), sillä vuosikymmenien varastointi ei tee esineistä antiikkia, vaan tavaroista tulee vanhoja. Kuten Mira Ahjoniemi (2017) toteaa: ”Keräily on vaarallinen harrastus. Se voi vallata kotisi ja mielesi.” Joten eiköhän olisi aika luopua jostakin ja antaa kevätauringon paljastaa ja siivota mielenkomeroiden pimeille hyllyille kertyneet tunnemöykyt.

Asta Ihamäki, KM

Lasten ja ikäihmisten kohtaamispaikka varjoisille kujille

Tampereen kaupunki on kaavoittamassa MLL:n Tampereen osaston Laivapuiston perhetalon ympäristöä. Laivapuiston perhetalo on samassa rakennuksessa kuin senioritalo As Oy Tampereen Suvantopuisto. Lisäksi kiinteistössä sijaitsevat Palvelukoti Suvantopiha ja Palvelutähti Oy:n  HoivaHotelli – KuntoutusKoti.

MLL Tampereen osasto ry jätti Tampereen kaupungille kannanoton Eteläpuiston ja lähialueen kaavasta (tre:714/10.02.01/2015) 19.4.2016. Esittelimme kannanottomme ja ehdotuksemme kaavaan tehtävistä muutoksista valtuuston puheenjohtajistolle, pormestarille, apulaispormestareille ja joukolle muita päättäjiä 16.5.2016.  Kannanottomme ja kaavamuutosesityksemme saivat laajan ja yksimielisen kannatuksen. Yksimielinen viesti oli, että kaavaan voidaan vallan hyvin tehdä muutos ja totta kai pienet lapset ja ikäihmiset tulee huomioida säilyttämällä mahdollisuus lähellä sijaitsevaan leikki- ja kohtaamispaikkaan.

Kyseisen esittelytilaisuuden jälkeen olemme osallistuneet useisiin kaupungin järjestämiin kuulemis- ja vaikuttamistilaisuuksiin. Erittäin laaja joukko tamperelaisia on sitä mieltä, että pienten lasten tarpeita ja turvallista toimintaympäristöä tulee kunnioittaa ja Nalkalan leikkikenttä on säilytettävä.

18.1.2017 valtuustosalissa järjestetyssä tilaisuudessa esiteltiin uudistettua kaavaehdotusta, johon oli tehty muutoksia voimakkaan kansalaispalautteen jälkeen. Tampereen kaupungin kaavaehdotuksessa, asemakaavamuutoksen selostuksessa 5.12.2016, mainitaan, että kyseisen leikkipaikan säilyttämisen puolesta on mielipiteet kuultu ja osoitettu kohtaamispaikka lapsille ja senioreille olemassa olevien toimijoiden toimitilojen läheisyydessä.

Ilmeni, että kyseinen kohtaamispaikka on 20 metriä leveä kaistale kahden korkean kerrostalon välissä. Sitä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua kohtaamispaikaksi. Korkeiden kivimuurien varjostama kaistale ei korvaa turvallista, aidattua, virikkeellistä leikkipaikkaa. Kaavassa ei siis vieläkään ole huomioitu pienimpien lasten tarpeita.

Nyt tarvitaan lapsilähtöistä päätöksentekokykyä ja -tahtoa

Olemme sitä mieltä, että kaavassa on mahdollista huomioida lapset ja ikääntyvät ihmiset tasavertaisina kuntalaisina. Leikkikentän paikalle suunniteltu rakennusmassa on mahdollista sijoittaa niin, että leikkikenttä voidaan säilyttää nykyisellä paikallaan. Kaavaehdotus lähtee siitä, että uudisrakennukset tarjoaisivat asuntoja myös lapsiperheille. Lapsilla on oikeus turvalliseen, terveyttä edistävään asumis- ja leikkiympäristöön. Peräänkuulutamme hyvää suunnittelua. Hyvällä suunnittelulla ja kaavoituksella parannetaan lasten, nuorten ja eri -ikäisten aikuisten hyvää arkiympäristöä ja kohennetaan elämänlaatua.

Kaikessa kaavoituksessa ja päätöksenteossa on otettava huomioon eri-ikäisten ihmisten turvallisuus

Ympäristöministeriö linjaa Liikenneturvallisuus kaavoituksessa ohjeissaan, että ”suunnittelun lähtö-kohtana ovat lapset ja erityisesti iäkkäät, jotka liikkuvat liikenteessä niin jalan, pyörällä kuin autollakin. Turvallisuus on suomalaisten yhdyskuntien laatutekijöitä.”

Lapsilla on oikeus leikkiin, liikkumista ja yleensä aktiivisuutta ylläpitävään ja lisäävään ympäristöön. Useiden tutkimusten valossa liikkuminen ja aktiivisuus ovat huolestuttavasti vähentyneet. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksia on uudistettu. LitT, dosentti Arja Sääkslahti toteaa, että uusien suositusten antaminen on tullut tarpeelliseksi, koska huoli lasten riittämättömästä liikkumisesta on kasvanut. Liikkumisen määrää on lisättävä. Rakennettavan ympäristön tulee tukea tätä tavoitetta.

Liikennejärjestelyt herättävät kummastusta

Tiiliruukinkadun ja Pyhäjärvenkadun välinen kevyen liikenteen väylä ollaan muuttamassa vilkasliikenteiseksi kaduksi, jonka kautta välitetään liikenne pääosaan Etelärantaan suunnitelluista uusista kerrostaloista. Kaiken lisäksi nykyisen senioritalon pääovien edestä ollaan suunnittelemassa sisäänajo vastapäisten kerrostalojen pysäköintitiloihin. Paikasta, josta 2-5 -vuotiaat lapset kulkevat leikkipuistoon ja paikasta, jossa lähes päivittäin käyvät ambulanssit ja taksit saattamassa ikäihmisiä kotiin tai hoivakotiin? Kaavoittajan tulee tehdä suunnitelma, jossa kulku Etelärannan asuntoihin on suoraan Hämeenpuistosta, eikä liikennettä tuoda rantapuistoksi suunnitellulle alueelle.

Kaupunkia on rakennettava ja kehitettävä

Kannanotollamme emme halunneet vähentää kaavoitetun rakennusmassan määrää. Haluamme, että kaavassa muutetaan rakennusmassan paikkaa niin, että lasten leikkipuisto säilyy Laivapuiston perhetalon ja Suvantopuiston senioritalon välittömässä läheisyydessä.

Uskomme, että rakennusmassan ja ajotien uudelleen sijoittelulla voidaan saavuttaa tasapainoinen vaihtoehto, jossa kaikille on tilaa ja mahdollisuuksia toimia ja viihtyä turvallisessa ympäristössä.

Vai toistaako historia itseään?

1940-1960 –luvuilla Tiiliruukinkatu 1:ssä, nykyisen Laivapuiston perhetalon kohdalla, sijaitsi MLL Tampereen osasto ry:n äiti-lapsi koti. Kaupunkikuvaa uudistettiin silloinkin ja Tampereen kaupungin valtuusto päätti pakkolunastaa MLL Tampereen osaston omistaman kiinteistön ja tontin, koska oli tärkeää saada autoille parkkipaikka. Pitkään olemme kuvitelleet, että niin käsittämätöntä päätöstä, jolla viedään lapsilta mahdollisuus toimia turvallisessa ympäristössä, ei enää 2000 –luvun 100 -vuotiaassa Suomessa tehtäisi. Vaan mikä on muuttunut. Kuka tämän päivän päättäjistä, tulevista valtuutetuista uskaltaisi ja tahtoisi toimia lasten ja ikäihmisten puolesta?

 

MLL Tampereen osasto ry:n hallituksen psta

Kaija Reiman-Salminen

Toiminnanjohtaja

Vanhempana seksuaalikasvatuksen kysymysten äärellä

”Äiti, minäkin olen nyt aikuinen! Nyt meidän kotona asuu kolme aikuista ja yksi poika!” Tämä pienen tytön riemastunut huudahdus löydettyään jalastaan karvoja on kolmenkymmenen vuoden takaa. Jälleen nämä ihmiskehosta tehdyt havainnot ovat tulleet ajankohtaisiksi, nyt vanhemman roolissa. Kolmevuotiaan tyttölapsen äitinä ja varhaiskasvattajana olen alkanut herätä seksuaalikasvatuksen kysymyksiin ja problematiikkaan. Ihmiskehoon, sukupuoleen ja biologiaan liittyvät kysymykset ovat alkaneet askarruttamaan ja ihmetyttämään tyttäreni mieltä, ja hän on alkanut tehdä yhä enemmän havaintoja itsestään ja ympärillään olevista ihmisistä. Näiden havaintojen myötä olemme yhdessä mieheni kanssa saaneet myös vanhempina tilaisuuden miettiä näitä ihmisyyteen liittyviä ihmeitä. Uskon, että samoja pohdintoja käydään myös muissa lapsiperheissä. Seuraavaksi tiivistän tutkimusten, virallisten asiakirjojen ja omien kokemusteni annin viiden teesin muistilistaksi niin itselleni kuin vinkiksi toisille vanhemmille tämän tärkeän aiheen käsittelemiseksi ja tiedostamiseksi.

 

WHO:n aluetoimisto BzGA:n on vuonna 2010 julkaissut asiakirjan Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa. Tämän asiakirjan voidaan nähdä antavan suuntaviivat koko lapsuus- ja nuoruusiän käsittävälle seksuaalikasvatukselle. Standardeissa lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että seksuaalikasvatus alkaa lapsen syntymästä jatkuen läpi koko elämän. Lasten ja nuorten kohdalla sen tavoitteena on tukea ja suojella seksuaalista kehitystä. Kaikilla lapsilla on oikeus saada ikäänsä nähden sopivaa seksuaalikasvatusta. Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen määritelmässä seksuaalisuus nähdään pääasiallisesti ihmisen myönteisenä voimavarana sekä tyydytyksen ja nautinnon lähteenä. Toisella sijalla tässä myönteisessä lähestymistavassa on tarve saada tietoa ja oppia taitoja, joita seksuaalisten ongelmien ehkäisy edellyttää.

 

  1. Aloita ajoissa ja suhtaudu positiivisesti. Kehityspsykologisen lähestymistavan mukaan kaikki ihmiset syntyvät seksuaalisina olentoina ja seksuaalisuuden kehitys nähdään alkavan ihmisen elämän alkaessa. Psykoseksuaalista kehitystä ja oppimista voidaan verrata yleisesti lapsen tapaan oppia ympäristöstään kokemusten kautta. Yhtä luonnollista kuin on lapsen kehitys, on myös se että jokainen vanhempi ihailee, ihmettelee ja myös tukee oman lapsensa kehitystä. Seksuaalista kehitystä ei voi erottaa lapsen kokonaisvaltaisesta kehityksestä ja siksi asian tiedostaminen on tärkeää. Seksuaalisen sosialisaation ja seksuaalikasvatuksen kautta lapset omaksuvat asenteita, arvoja, käsityksiä ja normeja seksuaalisuudesta, ja tutkimusten mukaan juuri varhaislapsuudessa rakentuneet käsitykset seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista jättävät jälkensä pitkälle nuoruuteen ja aikuisuuteen. Positiivisella suhtautumisella seksuaalisuuteen voidaan ehkäistä väärinkäsityksiä ja tulevaisuuden hämmennystä. Jos lapselle esimerkiksi opetetaan, että masturbaatio on väärin ja jopa pahaa, niin tämä voi synnyttää vahvoja häpeän tunteita myöhemmin teini-iässä liittyen juuri masturbaatioon, nautintoon, omaan kehoon ja jopa seurustelusuhteisiin. Seksuaalisuuteen liittyvät tabut ja myös myönteiset käsitykset syntyvät jo varhain lapsuudessa. Vanhempina olemme siis osaltamme vastuussa siitä, millaisia käsityksiä seksuaalisuudesta ja ihmiskehosta välitämme eteenpäin lapsille.

 

  1. Valitse itsellesi sopivat sanat. Asiantuntijat kehottavat käyttämään neutraalia ja puolueetonta kieltä puhuttaessa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Avoimeksi kuitenkin jää, millaista tämä neutraali saati puolueeton kieli on ja kuka sen määrittää. Ei ole olemassa yleistä normia siitä, millä sanoilla tai missä iässä on sopivaa puhua mistäkin seksuaalikasvatukseen liittyvästä aiheesta. Yleinen ohje on, että kasvattajan tulisi valita itse itselleen sopivat sanat puhuessaan seksuaalikasvatukseen liittyvistä asioista. Eikö kuulostakin yksinkertaiselta? Tutkimukset ja omat kokemukseni tosin väittävät muuta. Seksuaalikasvatuksen toteuttamista vanhemman näkökulmasta on tutkittu ja tutkimusten mukaan vanhemmat yleisesti suhtautuvat positiivisesti seksuaalikasvatuksen asioihin, ja he aidosti pyrkivät rehellisyyteen ja avoimuuteen, mutta lopulta ajatusten tuottaminen sanoiksi voi osoittautua liian haastavaksi. Vanhemmat saattavat aliarvioida lasten kykyä ymmärtää seksuaalisuuteen liittyviä asioita tai he ovat epävarmoja määrittämään ikätasoista seksuaalikasvatusta. Vanhemmat ovat huolissaan myös muiden kasvattajien reaktioista, jos he joutuvat puhumaan lapsille seksuaalikasvatukseen liittyvistä asioista. Jos vanhemmalla on epäilys käyttämästään kielestä, pidättäytyykö vanhempi mieluummin vaikenemisen kulttuurissa, jotta ei tulisi loukanneeksi niin lasta kuin muita kasvattajia. Ainakin minä äitinä ajattelen, että vaikenemisen aika on ohi, jos haluamme kasvattaa sukupolven, joka suhtautuu avoimesti ja arvostaen itseensä ja omaan kehoonsa.

 

  1. Lapsi leikkii ja kokee kehollaan. Lapsen seksuaalisuutta kuvataan tutkimuksissa usein lapsen tuottamien tekojen, kuten koskettelun, katselun ja leikkien kautta. Lasten seksuaalisten tekojen yleisyyttä perustellaan uteliaisuudella ja tiedonjanolla. WHO painottaa standardeissaan, että lasten seksuaalista käyttäytymistä tarkastellessa tulee muistaa, että lasten seksuaalisuus on paljon laajempaa kuin keskiverto aikuisen ja se myös poikkeaa monin tavoin aikuisten seksuaalisuudesta, kuten ilmenemismuotojensa, tavoitteidensa ja sisältöjensä suhteen. Aikuisten ei tulisikaan tarkastella lasten seksuaalista käyttäytymistä omasta näkökulmastaan. Pienen lapsen seksuaalisuutta käsittelevässä Keho on leikki -teoksessa (2016) todetaankin selkeästi, että vaikka lapsi on seksuaalinen olento, niin seksi kuuluu vain aikuisille, ja pienellä lapsella ei ole omaa tarvetta seksiin tai ei myöskään edes seksuaalisia mielikuvia itsetyydytyksen, eli unnuttamisen, yhteydessä. Lasten normaalia seksuaalista käytöstä kuvataan yleisenä käytöksenä, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia tai ei ainakaan haittaa niitä.

 

  1. Luo lapselle positiivinen maaperä kasvaa ja kehittyä. Kuten aiemmin on jo todettu, lapsi suhtautuu omaan kehoonsa ja toisten ihmisten kehoihin mutkattomasti ja uteliaasti. Seksuaalikasvatuksen tavoitteena on, että lapsi oppii suhtautumaan myönteisesti omaan kehoonsa ja sen kaikkiin toimintoihin. Lapsella on oikeus nauttia omasta seksuaalisuudestaan. Seksuaalisuus nähdään myönteisenä voimavarana sekä tyydytyksen ja nautinnon lähteenä. Lapsi oppii tietämään ja tuntemaan millaista on hyvä ja turvallinen kosketus, ja sitä kautta hän oppii myös sen, millaisesta kosketuksesta hän ei pidä ja suojautumaan tällaisilta tilanteilta. Aikuisen tulisi siis omalla kasvatuksellaan pyrkiä luomaan lapselle positiivinen maaperä rakentaa omaa seksuaalisuuttaan ja kehittää sitä. Tätä kautta edistetään samalla myös seksuaaliterveyttä ja ehkäistään lapsiin liittyvää hyväksikäytön uhkaa. Kun lapsi tietää, mistä hän nauttii, toisin sanoen tietää, millainen kosketus tuntuu hyvälle ja millainen ei, hän osaa ja uskaltaa välttää ikäväksi kokemiaan tilanteita. Kehollinen kokeminen ja siihen liittyvien tunteiden hallinta on siis jotain, jonka lapsen ajatellaan oppivan oman kokemuksen ja kasvattajan ohjaamisen kautta.

 

  1. Vanhempi, luota itseesi. Varhaislapsuuden aika on siis sitä aikaa, jossa rakennetaan asenteet ja pohja myöhemmin omaksuttavalle käsitykselle ihmisyydestä ja seksuaalisuudesta. Pienten lasten kohdalla on tärkeää, että lapset oppivat arvostamaan itseään ja kehoaan, sekä puhumaan avoimesti ja kysymään omasta kehostaan ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Heidän tulee myös oppia, että on olemassa yksilöllisiä rajoja ja sosiaalisia sääntöjä, joita on kunnioitettava ja heillä on oikeuksia puolustaa itseään ja omaa kehoaan. Vanhempien vastuulla on taata tämän kehitysprosessin onnistuminen, tai ainakin yrittää olla haittaamatta sitä. Lopulta kyse on kuitenkin ajasta ja avoimuudesta pysähtyä lasten kysymysten ja havaintojen äärelle. Riemuitkaamme ja ihmetelkäämme yhdessä jalan ihokarvaa tai navan merkitystä. Elämä ja ihminen ovat ihmeellisen ihmeteltäviä, nauttikaamme näistä ihmeistä.

 

Piia Savio

Äiti, LTO & pian valmis KM

“Kyllä me pärjätään” – Pikkulapsiperheen pohdintoja arjesta

Saimme esikoisemme loppuvuodesta 2014. Vuoden päästä syntymästä kuulimme, että odotan kaksosia. Olin onnellinen, mutta tuoreessa muistissa olevan vauvavuoden jäljiltä ajatus uudesta vauvavuodesta kahden vauvan ja vilkkaan tahtoikäisen taaperon kanssa ilman päiväunimahdollisuutta tuntui pelottavalta. Esikoisen kanssa nautin vauvaharrastuksissa käymisestä ja pitkistä vaunulenkeistä, jotka eivät uudessa elämäntilanteessa kolmilapsisena perheenä olleet mahdollisia. Piti miettiä uudenlaisia keinoja jaksamisen tueksi. Elämänmakuisten kuuden kuukauden jälkeen pysähdyn miettimään, millaisia haasteita meillä on ollut ja mikä on auttanut jaksamaan kuormittavassa, mutta samanaikaisesti ainutlaatuisen ihanassa elämäntilanteessa. Puoli vuotta on mennyt jälkikäteen ajateltuna nopeasti, vaikka jotkut päivät ja tunnit, jolloin uupuneena taistelee tahtoikäisen kanssa tai nukuttaa väsynyttä vauvaa, joka ei nukahda, ovat tuntuneet epätoivoisen pitkiltä.

Jo ennen kaksosten syntymää juttelimme mieheni kanssa paljon tulevasta arjesta. Sovimme, että harrastuksia laitetaan hetkeksi tauolle ja keskitytään vauvavuosi ensisijaisesti siihen, että perheenä ja yksilöinä jaksamme.  Päätimme, että apua pitää hakea ja ottaa vastaan. Mietimme asioiden priorisointia: siivous ja itse tehty kotiruoka tulevat vasta lastenhoidon ja oman levon jälkeen. Selvitimme tahoja, joista voimme pyytää apua silloin kun lähellä asuvat sukulaiset eivät ole saatavilla. Mietimme mikä juuri meidän perheelle antaa arjessa voimaa. Tämä ennakointi on ollut meille tärkeää, vaikka lapsiperheen elämä on ollut varsin arvaamatonta niin hyvien kuin huonompienkin päivien ja hetkien suhteen. Pahimman väsymyksen keskellä näiden asioiden miettiminen olisi tuntunut mahdottomalta ja saattanut johtaa turhiin riitoihin.

Väsymys  ja oman ajan puute on kiristänyt hermoja. Sen seurauksena on tullut turhaa sanomista ja vääriä tulkintoja. On loukkaannuttu, murjotettu ja korotettu ääntä. On puututtu toisen tekemisiin, kerrottu miten asiat voi hoitaa paremmin.  Lapsiin ei halua heijastaa negatiivisia arjessa nousevia tunteita, vaikka sitäkin tapahtuu erityisesti tahtoikäisen kanssa toistuvasti. Kumppaniin on helpompi purkaa oma väsymys, syyllisyys, riittämättömyys ja arkinen turhautuminen. Väsymyksen keskellä voi etsiä syyllistä omaan oloon myös parisuhteesta – silloinkin kun siihen ei ole ollut aihetta.

Yhden haasteen parisuhteeseen on tuonut elämänpiirien eriytyminen. On ollut aamuja, jolloin olen ollut kateellinen töihin lähtevälle miehelleni. Hän voi sulkea kotioven, jutella muiden aikuisten kanssa töissä, istua ehkä joskus kahvikupin äärellä tai käydä salilla. Toisaalta en olisi halunnut ottaa näitä häneltä pois. On varmasti ollut myös aamuja, jolloin mies olisi mieluummin jäänyt lasten kanssa kotiin kuin mennyt silmät ristissä töihin. Olen odottanut iltapäivisin miehen paluuta kotiin kuin kuuta nousevaa. Toisinaan ollut iloinen apukäsistä ja aikuisesta seurasta, toisinaan pettynyt, kun hän on palannut töistä ihan yhtä väsyneenä kuin minäkin, kaivaten rauhaa ja omaa aikaa.

Aikaa parisuhteelle ja energiaa sen hoitamiseen on ollut vähän, määritteli sen millä tavalla tahansa. Kahdenkeskisiin hetkiin saattaa kasautua paineita siitä mitä pitäisi tehdä ja tuntea. Ennakkosuunnitelmat kariutuvat helposti, kun joku lapsista kaipaa huomiota juuri sillä hetkellä kun on saatu pöytä katettua tai leffa aloitettua. Hellyyden osoituksia on vaikea ehtiä ja jaksaa osoittaa arjessa, kun hoivaaminen keskittyy lapsiin ja omat tarpeet jäävät jatkuvasti taka-alalle. Kun on hoitanut päivän kahta vauvaa ja yhtä taaperoa, on kiva istua illalla sohvalla koskematta kehenkään. Hetkessä eläminen on taito, jota olen saanut opetella.  Parisuhdeaikaa on pitänyt ottaa spontaanisti silloin kun lapset ovat nukahtaneet samanaikaisesti tai on tullut muuten sopiva hetki. Rättiin tarttumisen sijaan olemme istuneet sohvalle katsomaan Gilmoren tyttöjä lasten nukahdettua tai pysähtyneet juttelemaan kahvikupin äärellä pikku kakkosen pyöriessä taustalla (niin parisuhdeaika voi olla herkuttelua ja telkkarin katsomista yhdessä, sitä ei pidä arvottaa). Tärkeää on ollut myös yhteiset muistot. Olemme katsoneet häämatkakuvia, muistaneet sen, miltä näytimme levänneinä ja laitettuina. Sen, millaista on viettää aikaa rauhassa kahden tehden mitä huvittaa. Se on kantanut arjessa. On pitänyt muistuttaa itseään, että toisen huomiointi arjessa ei vaadi erikseen järjestettyä aikaa. On halattu päivän jälkeen, kysytty toiselta aamulla “Miten nukuit?” tai työpäivän jälkeen “Miten päivä meni?”. Vielä tärkeämpää on pystyä vastaanottamaan vastaus – oli se mikä tahansa. On tärkeää saada hyväksyntää myös omille kielteisille tunteille, joita ei yleensä ulospäin kerrota.

Puolison aktiivinen osallistuminen lasten hoitoon ja kannustus tehdä muitakin kuin kotiin ja äitiyteen liittyviä asioita on vähentänyt kateutta ja vertailua, väsymystä ja parisuhteen riitoja. Antanut lapsille paljon sellaista, jota äitinä en olisi voinut tarjota. Joskus osallistuminen on ollut lasten jakamista niin, että on voinut keskittyä yhteen lapseen. Joskus se on ollut lause “Mene rauhassa suihkuun”. Pitkät isävapaat ovat myös mahdollistaneet voimavarojen tankkauksen: päiväunien nukkumisen tai aamutoimet kahden aikuisen kesken jaettuna. On ollut myös tärkeää kuulla, että kumppani ymmärtää arjen raskauden ja ihanuuden ristiriidan sekä kokee samoin.

Ilman sosiaalisia verkostoja olisimme varmasti väsähtäneet ja nauttineet vähemmän lapsistamme. On ollut muutamia sukulaisia, mutta myös kunnan kotipalvelua, jota on pyydetty apuun kun on sairastettu vuoronperään tai tehty hampaita yöt. On ollut perhetupa, jonne on voinut mennä, kun seinät ovat kaatumassa päälle. Esikoisen jäljiltä on ollut äitituttavia, joiden kanssa on voinut jakaa arjen tunteita ja kokemuksia. Ei ole tarvinnut esittää pirteämpää ja pärjäävämpää, selitellä tahtoikäisen kiukkukohtausta tai vauvan itkua, johon äidin syli ei aina riitä. Joku toinen on sanoittanut omia tunteita ja ajatuksia, tehnyt niitä normaaleiksi. (Hei, muillakin on tällaista!) Toisaalta joskus vertaiskontaktit ovat saaneet tuntemaan myös syyllisyyttä ja epätoivoa. On ollut paremmin tietämistä, kritisointia, oman kilven kiillottamista.

Puolen vuoden aikana olen opetellut armollisuutta omaa itseä, kumppania ja lapsia kohtaan. Olemme pariskuntana oppineet sanoittamaan paremmin toiveita ja odotuksiamme toista kohtaan, puhumaan avoimemmin. Vaikka on kurjaa rajoittaa toisen menemisiä, on se jaksamisen ja parisuhteen sekä koko perheen edun kannalta joskus myös tärkeää. Marttyyriksi asettuminen ja oman väsymyksen peittely  johtaa helposti lähinnä katkeriin ajatuksiin ja etäännyttää toisesta. Olemme oppineet välillä nielaisemaan, kun on väsyneenä tehnyt mieli tiuskaista toiselle väsyneelle ja lopettamaan riidan, joka on muuttumassa tuhoavaksi. Riitelyn jälkeen on käynyt selväksi, että hyvin harvoin riidassa on tärkeää se, kumpi on oikeassa. On ollut merkityksellistä, että toinen on huonona päivänä todennut “Kyllä me tästä selvitään”. Erityisesti sanat “me” ja “selvitään”.

Työkokemus eronneiden lapsiperheiden parissa on jo aiemmin saanut pohtimaan, mikä auttaa pikkulapsiperheitä jaksamaan arjen haasteiden keskellä. Oman vanhemmuuden myötä pohdintoihin on tullut lisää tunteita ja perspektiiviä. Rikkonaiset yöt, parisuhdeajan vähäisyys, lasten välittömät tarpeet  ja oman ajan puute johtavat ajoittain tilanteeseen, jossa elämä tuntuu raskaalta, lapset hankalilta ja parisuhdekin kuormittavalta. Millaisia palveluita sitten tarvitaan pikkulapsiperheiden arkea tukemaan? On tärkeää saada tietoa: tiedostaa ennalta erilaisia muutoksia ja niihin liittyviä tunteita. Sosiaalisia verkostoja vahvistavat palvelut ovat myös olleet meille ensiarvoisen tärkeitä, oli sitten kyse lähellä olevasta vertaiskahvilasta tai sosiaalisen verkoston aukkoja paikkaavasta kotipalvelusta tai lastenhoitoavusta. Yhtä tärkeää on, että apu on helposti saatavilla. Väsyneimpinä hetkinä avun hakeminen on vaikeinta. Sen jättää hakematta, jos se ei ole helposti saatavilla, löydettävissä tai se vaatii ponnisteluja ja perusteluja. Jokainen haluaisi pärjätä itse.

Vastapainona arjessa on yhdessä jaetut onnen ja ylpeyden tunteet lapsista, halu suojella omaa pesää, toisen vanhemmuuden arvostus, unohtumattomien kokemusten jakaminen yhdessä ja lasten mukanaan tuoma elo, ilo ja jatkuvuuden tunne. Pikkulapsiperheissäkin voi olla tilanteita, joissa ero on ainut oikea ratkaisu, mutta joukosta löytyy myös varmasti niitä, joissa arjen kasautuneet haasteet, parisuhteen luonteen muuttuminen ja kumppanien elämien eriytyminen ajavat puolisotkin erilleen. Vaatii tahtoa ja tekoja, mutta myös helposti saatavilla olevia palveluita selvitä näistä haasteista. Voiko tärkeämpää ennaltaehkäisevää tukea ollakaan?

 

Reetta Kalliomeri

reetan-blogikuva

Reetta on kolmen alle 3-vuotiaan lapsen äiti, jolla on kokemusta eroperheiden parissa työskentelystä.